IS:n mieslukijat kertovat, miksi ovat pihdanneet.
Qwerty
"Välttelen seksiä, koska kumppani tykkää liikaa kakuista ja pastasta, minkä seurauksena ovat valtavat mahamakkarat. Liikuntakaan ei hänelle maistu, joten olen neuvoton."
Mulperipuu
"Itse olen pihdannut ihan samasta syystä kuin naisetkin, vallan takia. Mielelläni käytän naisia vastaan naisten omia aseita, oppivathan miltä miehistä tuntuu."
Trägäm
"Vaimoni on rutisemalla ja kiukuttelemalla ansainnut nykyisen paikkansa. Seksiä en ole suostunut harrastamaan enää noin vuoteen, ja eipä edes heippapusuja enää nykyisin tule annettua. En koe velvollisuutenani kuunnella melkein päivittäistä kiukuttelua ja rutinaa, joka omasta mielestäni on ollut täysin aiheetonta ja on jatkunut siitä asti, kun sormukset sormeen pujahtivat. No, nykyisin ehkä jo on aihettakin, kun jutut joskus kääntyvät minun kylmyyteeni suhteessa, mutta se on seurausta siitä, mitä minulle on jaettu kohta 10 vuotta. Totuushan on, että kun lapset lentävät pesästä, niin tämä mies lähtee samoilla ovilla, mikäli mitään muutosta ei tapahdu johonkin suuntaan."
Olen selibaatissa
"Kun tapasin tyttöystäväni, olimme kumpikin aktiivisia urheilijoita ja hyvässä kunnossa. Itse olen jatkanut urheilua tiiviisti, mutta tyttöystäväni vähensi urheilua ja lisäsi syöntiä. Arvata saattaa, mikä on tulos. Hänellä on ns. lihomiskausia, jolloin vatsa todella roikkuu, ja tätä en pidä yhtään kiihottavana. Hän on luonteeltaan niin loistava henkilö, etten halua erotakaan näin "pienen" jutun takia. Olen yrittänyt kauniisti vihjata, että voisi hieman vähentää niiden leivoksien ja sipsien syömistä, mutta ruoka tuntuu olevan yksi tärkeimpiä asioita hänelle. Silloin kun minun ei tee mieli seksiä, hän tulee pahalle päälle ja piikittelee kaikista asioista, joissa olen tehnyt virheen vaikkapa kolme vuotta sitten. Tämä latistaa entisestään haluja. Pahimmillaan seksiä ei ole ollut kahteen kuukauteen, ja kieltämättä noina aikoina minun ei ole yhtään edes tehnyt mieli."
HeikkiPoo
"En ole koskaan pitänyt lihavaa ihmistä seksikkäänä, ja varsinkin sen jälkeen, kun aloin pitää omasta ulkonäöstäni enemmän huolta, alkoi olla todella vastenmielistä katsoa, kun toinen tunkee milloin minkäkinlaista herkkua naamaan. Seksiä ei ole ollut noin vuoteen, ennen sitäkin seksiä oli harvoin. Olen yrittänyt asiasta mainita, mutta ilmeisesti seksittömyys on pienempi paha kuin liikunta ja kuntoilu, koska laihtumisen eteen naisystäväni ei ole tehnyt yhtään mitään vaan on jatkanut kiivaan keskustelun jälkeen täysin samalla linjalla. Uskon todella, että ero on tässä vaiheessa ainut mahdollisuus, mutta juuri tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Tällä hetkellä olemme lähinnä "kämppiksiä"."
Kämppis
"Vaimo kieroilee ja valehtelee asiassa kuin asiassa ja yrittää manipuloida. Sen lisäksi hän on todellinen jääräpää, sanominen ei vaikuta mihinkään. Joten voitte arvata, että ei hirveästi tee mieli. Turha naisten alkaa puolustella, että en ole yrittänyt. Kyllä vaan on sanottu, mutta hän ei usko yhtään mitään ja vuosia on jatkunut sama juttu."
Kari
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 01:46
1.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 01:42
2.
-
Ruotsi jätti Suomen ilman viisupisteitä 01:00
3.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
4.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
5.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
6.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 18.5. 16:11
7.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
8.
-
Näihin asioihin Leijonat kaatui välierässä 18.5. 18:21
9.
-
Tanska viisuvoittoon, näin finaali eteni - katso lukijoiden kommentit 01:54
10.
-
Sveitsi jääkiekon MM-finaaliin! - Yhdysvallat Leijonien vastustajaksi 18.5. 22:07
11.
-
Robin, onko tuo parturin takki? Ruotsin viisuedustajan outo finaalityyli 18.5. 13:15
12.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
13.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
14.
-
Zlatan rikkoi oman ennätyksensä 18.5. 23:03
15.
-
Parisin ja Suomi-poika Riverin suhde kukoistaa - kiihkeää imuttelua Cannesissa 18.5. 16:48
16.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
17.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
18.
-
Madeleinen ja Chrisin suuri päivä lähenee - viralliset hääsivut julki 18.5. 15:05
19.
-
Sedin kehui Suomea 18.5. 19:36
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
2.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 18.5. 6:30
3.
-
Kristaa kehutaan Briteissä: "Nokkela veto" 18.5. 11:37
4.
-
Ruotsalaisten lätkäuho jatkuu: "Olemme parempia, viisaampia ja suurempia" 18.5. 9:18
5.
-
Presidentti palkitsi Oriveden sankariopettajan hengenpelastusmitalilla: "Iso kunnia" 18.5. 6:30
6.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
7.
-
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella 18.5. 14:25
8.
-
Leijonille karmea pettymys välierässä - IS seurasi paikan päällä 18.5. 18:35
9.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 18.5. 17:55
10.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 18.5. 19:58
11.
-
Suomi–Ruotsi-peliin saa vieläkin lippuja – ja millä hinnalla! 17.5. 22:23
12.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
13.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 18.5. 16:11
14.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 01:46
15.
-
WSJ: Pohjois-Korea on laukaisuut kolme ohjusta 18.5. 15:05
16.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
19.
-
Urpilainen Ykkösaamussa: Tämän takia Tuomioja sai pitää paikkansa 18.5. 11:39
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
7.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Kysy seksistä: Naiseni ei halua ehkäisyvälineeksi kondomia
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen?
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton
Kysy Ekiltä: Voiko suuseksistä saada haavoja suuhun?
Kohu seksivalistuskirjasta jatkuu – kirkkoherra vastaa, onko itsetyydytys syntiä
Miten hylkäämisestä ja erosta pääsee eteenpäin? Katso terapeutin vastaus
Katosiko seksi lapsen synnyttyä? Toimi näin!
Tämä seitsemän minuutin jumppa voittaa juoksulenkin ja kuntosalin
Aamu-uninen! Tämä keksintö on juuri sinua varten
Kysy seksistä: Mistä johtuu jatkuva alapään paha haju?
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa"
Uudelle ADHD-lääkkeelle myyntilupa Suomessa - "Luokiteltu huumeeksi Kanadassa"
Kysy Ekiltä : Apua, jälkiehkäisypillerit sekoittivat kuukautiset - Mitä teen?
20 vinkkiä arkeen - näin jaksat äiti!
Tämä on teinitytön angstin määrä lukuina
WHO: Uusi koronavirus tarttui hoitajiin Saudi-Arabiassa
Huomio käsiin juostessa!




