Mitä käy, kun puumanainen iskee varatun miehen? Naiset kertovat tarinansa kumppanin petoksesta.
Nainen olisi voinut olla äitini
”Entiseni oli itseäni pari vuotta vanhempi, molemmat meistä useita vuosia alle kolmenkymmenen. Olin kyllä tietoinen, että hänellä oli ollut ennen minuakin juttua vanhemman naisen kanssa. Eräänä päivänä sitten mies jäi kiinni 50-vuotiaan naisen kanssa vehtaamisesta.
Nainen olisi hyvin voinut olla jomman kumman äiti. Hänellä oli mieheni ikäisiä lapsiakin.
Hän oli kuvista päätelleen platinablondi, pukeutui tiukkoihin farkkuihin ja mauttomiin, iälleen sopimattomiin toppeihin. En koskaan tavannut naista, en tiedä, mikä hänessä kiehtoi. Mies sanoi, että vanhemman naisen itsevarmuus ja himokkuus sängyssä vetivät puoleensa.
Mieheni olisi halunnut pysyä yhdessä kanssani jo kulissien vuoksi. Ikäero ja naisen koko olemus olivat epäkontrastissa miehen tyylin kanssa. Miehen vanhemmat eivät takuulla koskaan hyväksyisi suhdetta. Jätin miehen kuitenkin.”
ALP
Vanha kurppa yritti
”Mieheni löysi aikoinaan itselleen vanhan kurpan, joka oli vain ”kaveri”, mutta hirveän mustasukkainen. Sain koko ajan niskaani sontaa, ja koska mieheni oli masentunut, hän ei ymmärtänyt, missä mennään.
Nainen olisi halunnut mieheni.”
LIISA
Mies otti 15 vuotta vanhemman
”Olin naimisissa 20 vuotta. Koko ajan mies oli uskoton, luulotautinen ja käytti väkivaltaa. Viimeinen piste oli, kun hänellä oli suhde 15 vuotta
vanhempaan naiseen.”
PAHOINVOIPA
Kahdesti sama kaava
”Entinen aviomieheni lähti itseään 10 vuotta vanhemman naisen mukaan. Seuraava mies, jota rakastin, lähti oman äitinsä ikäisen mukaan. Molemmissa näyttää olevan sama kaava: vanhempi nainen mahdollistaa ja hyväksyy miesten liiallisen alkoholinkäytön.”
BETTEROFF
Mies otti anoppinsa
”Joskus 1980-luvulla ystävättäreni oli juuri synnyttänyt perheen esikoisen ja oli vielä synnytyslaitoksella. Hänen miehensä meni anoppinsa kanssa juhlistamaan syntymän suurta juhlaa, ja he
päätyivät naimapuuhiin. Jostain kumman syystä ystävättäreni
laittoi välit poikki vain äitinsä kanssa ja teki miehensä kanssa vielä toisenkin lapsen. Meitä on monenlaisia anteeksiantajia.”
MARJUKKA
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
1.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 19:18
2.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 18:55
3.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
4.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
5.
-
Illalla televisiossa: Ilona pettyi, kun odotettu kuolema ei tullutkaan 15:30
6.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
7.
-
Bostonin iskuista kuulusteltu ammuttiin Orlandossa - hyökkäsi kohti FBI:n agenttia 17:31
8.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
9.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
10.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 18:57
11.
-
NHL-tähti selvisi vammoitta hurjasta autokolarista - katso kuvat! 19:20
12.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
13.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
14.
-
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia 18:20
15.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
16.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
17.
-
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan! 17:42
18.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
19.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
3.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 17:17
4.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
5.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
6.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
7.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
8.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
9.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
10.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
11.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
12.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
13.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
14.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
15.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
16.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
17.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
18.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
7.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
8.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
9.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
10.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
11.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
12.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
13.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
14.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Kysy seksistä: Aiheuttaako seksi virtsakivut?
Hurmaannu! 5 syytä rakastua tänä kesänä palavasti
Näin pilaat parisuhteesi - katso tyhmät tavat, jotka johtavat eroon
Mansikat A-hepatiittitartuntojen todennäköinen lähde
Kerrotko kumppanillesi, jos joku flirttailee sinulle? Äänestä!
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus
Rakasta kilojasi! 4 tapaa, joilla pieni pehmeys pidentää elämää
Kysy Ekiltä: Onko e-pillereiden pitkäaikaisesta käytöstä haittaa?
HIV-tartunnan hoitoon tehokkaita lääkkeitä
"Älä ikinä anna kävellä ylitsesi" - 21 tärkeää elämänohjetta, jotka äidit haluavat lastensa oppivan
Katso ohjeet kolmen liikkeen räjähtävään voimatreeniin - lisäävät nopeutta
Osallistu IS:n Kesäheila-kirjoituskilpailuun - voita ihana runsas hemmottelupaketti!
Onko ehkäisysi kunnossa? Tarkasta tästä
Lisää seksiä! Näin kaivat miehestäsi esiin petipedon
"Nelikymppisellä selän takuuaika lakkaa" - 15 vinkkiä "ruodon" hyvinvointiin
Kysy seksistä: Aiheuttiko kovaotteinen gynekologi tutkimuksella viikon kivut?
Nämä isovanhempien neuvot repivät vanhempien hermoja - ja yksi mummon suuri huoli!
Voiko nainen juoda kuin mies? 6 syytä, miksi ei kannata




