NESTLE HAMUAA UNILEVERIN TEHTAITA

Kilpajuoksu Unileverin myynnissä olevista Suomen tehtaista kiihtyy
VEVEY Maailman suurin elintarvikeyritys Nestle on kiinnostunut Unileverin Suomen myytäviksi ilmoitetuista tuotemerkeistä. Nestlen Euroopan johtaja Robert Raeber kertoi Taloussanomille yhtiön pääpaikassa Veveyssä Sveitsissä, että Nestle uskoo Suomesta olevan kerrottavana pian hyviä uutisia.

Ruotsalainen Arla on jo aiemmin ilmoittanut olevansa kiinnostunut Unileverin Suomen tehtaista.

Unilever on myymässä Suomessa Piltti-lastenruuat, Kennel-koiranruuat, Feline-kissanruuat, Dronningholm-hillot ja Jacky-tuoremaitotuotteet. Tehtaista myydään Jalostajan Turun tehdas sekä Lahden tehdas.

Raeber sanoo Nestlen vievän Suomesta tuotteita Baltian maihin (mm. lemmikkieläinten ruokia sekä lastenruokia) ja laskevan näiden markkinoiden kasvuun.

Myös Venäjälle Nestle vie osaksi tuotteita Suomesta, mm. lastenruokia. Yhtiö valmistaa itse Venäjällä jo suklaata ja jäätelöä.

-Nestlen kartalla meillä on valkoisia länttejä vielä esimerkiksi Kazakstanissa. Ilmoitamme varmasti pian uusista yritysostoista, Raeber oli vakuuttunut.

Hän mainosti Suomen Nestlen olevan vasta toinen, jossa yrityksen johdossa on nainen eli Gunnel Schauman. Myös Puolan Nestlettä vetää nainen.

Vesimarkkinat kasvavat Euroopassa

Nestlen maailmanlaajuinen liikevaihto oli viime vuonna 60,4 miljardia Sveitsin frangia eli yli 217 miljardia Suomen markkaa. Yhtiö kertoi lehdistötilaisuudessa Veveyssä lähellä Lausannea, että se pääsee tänä vuonna todennäköisesti 70 miljardin frangin liikevaihtoon. Nestle ilmoitti äskettäin ostavansa loputkin italialaisesta kivennäisvesiyhtiöstä San Pellegrinosta, josta se omisti aiemmin jo 49 prosenttia.

-Euroopan pullotetun veden markkinat kasvavat esimerkiksi Itä-Euroopassa, jossa useissa maissa on juomakelvotonta johtovettä, sanoi yhtiön pääjohtaja Peter Brabeck.

Hän kertoi Nestlen aikovan myös irrottautua tulevaisuudessa yrityksistä, ei kuitenkaan kosmetiikkayritys L´Orealista, josta se omistaa 49 prosenttia.

Muita Nestlen tunnettuja tuotemerkkejä ovat Perrier-vedet, Nescafe-murukahvi, Findus- ja Maggi- ruokatuotteet, jäätelöt, suklaat, jogurtit ja lemmikkieläinruuat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää