Valikko

VAPON SAHAT KIRIVÄT TULOSTA

Vapo takoi viime vuonna liikevoittoa ennätyksellisesti 253 miljoonaa markkaa. Vapon tulosparannus johtuu pääosin siitä, että sahaus sujui hyvin. Viime vuonna Vapo Timber -konsernin liikevoitto oli peräti 102 miljoonaa markkaa, kun se vuotta aiemmin jäi vielä 15 miljoonaa markkaan.

Syy Timberin hyvään tulokseen oli ennen kaikkea sahatavaran hintojen nousu. Alkuvuosi 1977 oli sahateollisuuden kannalta hyvä, koska vuoden 1996 lopulla alkanut hintojen nousu jatkui keväällä.

Hintojen nousu laantui kuitenkin toukokuussa. Eurooppaa alkoi vaivata ylitarjonta, mikä kääntyi syksyllä hintojen laskuksi. Niinpä sahat aloittivat seisokit toukokuussa.

Sahatavaran tarjonta on ollut edelleen alkuvuoden runsasta. Vapo uskoo kuitenkin, että tasapaino palautuu loppuvuonna ja että sahatavan hinnat kääntyvät uudelleen nousuun. Tämä ei kuitenkaan ole varmaa.

Tämä vuosi ei siis näytä yhtä hyvältä Vapon kanalta, mikäli se aikoo tehdä tulosta sahatavaralla.

Takuuhinnat pitävät Vapon pinnalla

Loppujen lopuksi Vapo pysyy pinnalla, vaikka sahaustoiminta ei tuottaisi voittoa lainkaan. Tämän takaa Vapon vahva asema - ainakin pientuottajien mielestä määräävä markkina-asema - turvetuotannossa. Kilpailu toimii vain alueittain.

Vapo tekee turvekaupoistaan noin puolet niin sanotun tilaus- ja kulutushintajärjestelmän avulla. Sen puitteissa Vapo sitoutuu toimittamaan ja energialaitos ostamaan tietyn määrän turvetta kiinteällä hinnalla.

Jos energialaitoksen ostot ovat sovittua pienemmät, ei tilaushinta laske. Jos toimitukset kasvavat sovitun määrän yli, aletaan soveltaa kulutushintaa. Tyhmempikin ymmärtää, että tällainen järjestelmä takaa varmat voitot valtionyhtiölle. Niinpä emoyhtiö Vapo Oy, johon kuuluu Vapo Energian lisäksi jonkin verran ympäristöalan liiketoimintaa, teki viime vuonna liikevoittoa 140 miljoonaa markkaa (vuotta aiemmin 167 miljoonaa).

Vapo Energia tuotti viime vuonna ennätykselliset 27,3 miljoonaa kuutiota turvett

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää