Valikko

SUOMETETAAN MATKAILU

Suomalainen matkailuelinkeino (ei siis -teollisuus) on kummajainen. Se muodostaa sekavan kokonaisuuden, jonka seassa kummittelevat Suomi-kuva, perinnemaisema, Lapin mystiikka, kesätapahtumat, lohenkalastus, Senaatintori, Nokian kännykkä ja viimein Matkailun edistämiskeskus (MEK).

Tällä viikolla julkistettu selvitysmies Kari Österlundin raportti MEK:n toiminnan uudistamisesta herätti jälleen kummallisen keskustelun. Jälleen ryhdyttiin pohtimaan, miten suomalaista matkailua olisi edistettävä. Reseptiksi tarjottiin virastohenkisen MEK:n muuttamista valtion tukemaksi säätiöksi.

Kommenteissa ei sivuttu sitä, miten Suomen pitäisi houkutella matkailijoita. Organisointi- ja edistämiskysymysten kanssa on helpompi näpelöidä. Harmi vain, että sisäsiittoinen näpelöinti ei - kaikesta huvittavuudestaan huolimatta - kiinnosta turisteja.

Suomalainen matkailu ja etenkin sen markkinointi kärsii eräänlaisesta jälkisuomettumisesta. Matkailumarkkinoinnissa tasapainoillaan erilaisten tavoitteiden välillä kuin Kekkosen Suomessa, jolloin piti kunnioittaa YYA-sopimusta, mutta korostaa puolueettomuutta ja vihjailla Suomen läntisyydellä.

Matkailuväki ylistää samalla tavalla Lappia, luontoa ja pohjoisuutta, mutta muistuttaa heti perään, että Suomi on moderni maa ja suomalaiset ovat innokkaimpia internetin käyttäjiä. Näin suomalaiset vakuuttelevat muille, kuinka edistyksellinen, tasapainoinen ja itsetuntoinen maa Suomi onkaan.

Harmi vain, etteivät turistit tule tänne tiirailemaan internetissä surffailevia suomalaisia. Suomeen uskaltautuvat turistit janoavat elämyksiä, joita he eivät voi muualla kokea.

Suomalainen matkailu on asemoinut itsensä periferiaan, jossa maa sijaitsi geopolitiikkaa korostaneen kylmän sodan aikana. Tänne ´lännen vartiotorniin´ ei edes odoteta valtavia matkailijamääriä. ´Suomesta ei koskaan tule massamatkailun kohdetta´, sanotaan.

Ei Suomesta tietenkään tule Roomaa tai Pariisia. Maapallolla on kuitenkin yli kuusi miljardia asukasta, joista ehkä noin kolmannes on potentiaalisia turisteja. Matkailussa liikkuu vuosittain noin 2250 miljardia markkaa.

Huikeat luvut kätkevät taakseen huikeita mahdollisuuksia. Jos Suomeen onnistuttaisiin houkuttelemaan edes hiukan nykyistä suurempi osuus maailman turistivirroista, matkailutase kääntyisi jyrkästi ylöspäin. Talouden globaalistuminen koskettaa matkailuakin.

Yksi matkailuvaltti voisi olla pohjoinen ulottuvuus, joka on käsitetty pelkäksi EU-byrokraattiseksi iskusanaksi. Se voisi olla muutakin. Sen piiriin voisivat ulottua vaikkapa suomalaisissa metsissä vaeltavat karhut, joiden lisääntymistä nyt kauhistellaan.

Yksi mesikämmen voi houkutella Suomeen tuhatmäärin uusia turisteja. Läntisiä valtionpäämiehiä kannattaisikin viedä valtiovierailujen yhteydessä karhunkatsontaan tai -kaadantaan.

Muistavathan useimmat suomalaiset, että Kekkonen kaatoi villisikoja neuvostojohtajien kanssa nimenomaan Zavidovossa. Harva muistaa siellä käytyjä neuvotteluja. Suomalaisen matkailun pitäisi nyt todella suomettua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää