Valikko

KUNTIEN SÄHKÖTUOTTOJA PIDETÄÄN KOHTUUTTOMINA

Suuret kaupungit ihmettelevät Kilpailuviraston tiukkaa linjaa
Teksti: Kati Haapakoski, Kai Ovaskainen

Kilpailuvirasto tutkii Helsingin lisäksi Oulun ja Kuopion kaupunkien energialaitosten sähkön hinnoittelua. Osa muista kaupungeista odottaa joutuvansa syyniin. Syy on sama kuin pääkaupungissa: Kilpailuvirasto epäilee, että Helsingin Energia tulouttaa kaupungille liian paljon rahaa eli perii sähköstä ja kaukolämmöstä liian korkeaa hintaa. Jos tuloutus perustuisi todellisiin kuluihin, se olisi pienempi kuin nykyisin.

Oulun Energia tuloutti kaupungille viime vuonna 100 miljoonaa markkaa. Yhtiön liikevaihto oli 450 miljoonaa markkaa. Kuopion Energia tuloutti kaupungille 70 miljoonaa markkaa, ja sen liikevaihto oli 272 miljoonaa markkaa. Helsingin Energia tuloutti 464 miljoonaa markkaa ja sen lisäksi kymmenen prosentin suuruisen perustamislainan koron, jonka markkamääräistä suuruutta tuotantojohtaja Osmo Arponen ei tiedä. Yhtiön liikevaihto oli 2,2 miljardia markkaa.

Kohtuullisen raja häilyvä

Kilpailuviraston erikoistutkijan Petri Lönnqvistin mukaan kohtuullisen ja kohtuuttoman tuloutuksen rajan määritteleminen on ongelmallista.

-Epäilyttävää on, jos tuloutus on merkittävä suhteessa liikevaihtoon. Helsingin Energian tuloutusta olemme verranneet muiden liikelaitosten, esimerkiksi valtionyhtiöiden, tuloutukseen ja siihen, mitä ne keskimäärin siirtävät omistajilleen, Lönnqvist sanoo.

Kilpailuvirasto on verrannut Helsingin Energian tuloutusta myös muiden kaupunkien energialaitosten tuloutukseen. Lönnqvistin mukaan vertailu ei ole julkinen, mutta hän toteaa, että Helsingin Energia siirsi kaupungille huomattavasti suuremman osan rahaa kuin muiden kaupunkien laitokset.

Kilpailuviraston toiminta ihmetyttää Oulun Energian toimitusjohtajaa Tapani Kurkelaa.

-Kun asiat hoidetaan tehokkaasti, tulosta syntyy. Se johtaa tehottomuuteen, jos tulosta ei saa syntyä. Oulussa ei ole tehty tulosta asiakkaiden kustannuksella, sillä myyntihinnat ovat maan alhaisimpia, Kurkela sanoo.

Tampere pelkää päätyvänsä listalle

Myös Tampereen kaupungin taloussuunnittelupäällikkö Juha Yli-Rajala ihmettelee kilpailuviraston ottamaa tiukkaa linjaa. Hän pelkää, että Tamperekin on pian tutkittavien listalla.

-En oikein ymmärrä, miksi Helsingin kimppuun käydään. Eikö omistaja saisi ottaa tuottoa, jos se silti pystyy tuottamaan sähköä kohtuullisella hinnalla. Nyt käydään kunnallisten laitosten kimppuun, mutta IVO ja Vattenfall saavat kerätä voittoja aivan rauhassa.

Tampereen kaupunki tulouttaa budjettinsa mukaan sähkölaitokseltaan tänä vuonna 143,2 miljoonaa markkaa, mistä 67,5 miljoonaa on suoraa tuloutusta ja 47,5 miljoonaa laskennallisen lainan korkotuottoja.

Tampereen sähköstä saama tuotto merkitsee hieman yli yhden veroäyripennin helpotusta kunnallisverotukseen.

-Tampereella veronmaksajat ovat sijoittaneet laitokseen toista miljardia. Pitäähän silloin olla oikeus saada sijoitetulle pääomalle myös tuottoa.

Vesilaitokset tuottavat hyvin

Tampereella sähkölaitoksen tuloutus on ollut hieman päälle kymmenen prosentin luokkaa. Toinen suuri tuloksentekijä on kaupungin vesilaitos, joka tuottaa noin 40 miljoonaa vuodessa.

-Pakkohan sen onkin tuottaa hyvin, koska siihen on koko ajan investoitava voimakkaasti. Kyllähän liiketoiminnasta voisi olla moni kiinnostunut, mutta harva haluaisi pitää kunnossa myös vesi- ja viemäriverkkoa.

Yli-Rajalan mukaan vesilaitoksen hyvä tuotto perustuu osaltaan tälle vuodelle 11 prosentilla nostettuihin vesitaksoihin. Noston jälkeenkin Tampereen vesi on halvempaa kuin muissa suurissa kaupungeissa. Tampereen sähkölaitoksen myymän sähkön ja siirtomaksun hinnat ovat puolestaan lähellä maan keskitasoa.

Lönnqvistin mukaan kilpailuvirasto ei ole ottanut selvitettäväkseen vesilaitosten tuloutuksia, vaikka ne ovat huomattavan suuria joissakin kunnissa. Esimerkiksi Helsingin Vesi tuloutti kaupungille 247 miljoonaa markkaa viime vuonna. Sen liikevaihto oli 519 miljoonaa markkaa.

Satamiakin epäilty väärinkäytöksistä

Kunnallisia satamalaitoksia on myös aika ajoin epäilty asemansa väärinkäytöstä. Kilpailuvirasto on selvitellyt useita tapauksia, mutta toimenpiteisiin ryhdyttiin aikanaan vain Helsingin sataman kohdalla.

-Kun Helsinki aikanaan nosti satamansa matkustajamaksua viidestä markasta kahteenkymmeneen, totesimme noston kohtuuttomaksi. Sen tarkoituksena oli selvästi kerätä tuloa kaupungille. Kilpailuneuvosto oli kanssamme eri mieltä, mutta korkein hallinto-oikeus vahvisti tulkintamme, Lönnqvist kertoo.

Päätöksen jälkeen Helsinki tyytyi korottamaan maksua kymmeneen markkaan. Tämäkin korotus joutui kilpailuviraston syyniin, ja prosessi jatkuu yhä.

Helsingin lisäksi virasto on tutkinut muutaman muunkin sataman toimintaperiaatteita. Lönnqvistin mukaan niistä ei ole kuitenkaan löytynyt huomautettavaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää