Valikko

KIPSILEVYTEHTAAN TUOTANTO KASVAA NELJÄNNEKSELLÄ

Vienti veti Gyprocin kasvuun
Vielä viisi vuotta sitten kipsilevyjä Kirkkonummella valmistavalla Gyprocilla oli kaksi kertaa enemmän kapasiteettia kuin Suomen markkinoilla oli kysyntää. Nyt yhtiö panostaa 22 miljoonaa markkaa investointiin, jonka avulla tuotanto lisääntyy neljänneksellä nykyisestä.

Gyproc uudistaa investointimiljoonilla kipsin kuivatusprosessia. Uudistuksen jälkeen tehdas voi paremmin hyödyntää erilaisia kipsimateriaaleja kuten kierrätyskipsiä ja teollisuuden, esimerkiksi hiilivoimaloiden, sivutuotteena syntyviä kipsejä. Kierrätyskipsi on työmailta palautuvaa vanhaa kipsiä sekä omassa tuotannossa laadullisesti hylättyä kipsilevyä.

Nyt Gyprocin valmistamien, kattoon, väliseiniin ja lattioihin tarkoitettujen, kipsilevyjen pääraaka-aineena on luonnon kipsi, jota tuodaan Espanjasta.

Tuotantoprosessin laajennuksen on määrä valmistua ensi vuoden maaliskuussa.

Voimakasta kasvua

Gyproc Oy kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna 48 prosenttia 132 miljoonaan markkaan. Kasvuvauhti oli rakennusmateriaaliteollisuuden reippain.

Voimakkaan kasvun taustalla on toimitusjohtaja Maija-Liisa Frimanin mukaan lähinnä vienti Baltian maihin ja Venäjälle. Lähimarkkinoita kauemmas kipsilevyjä ei kalliiden kuljetuskustannusten takia kannata viedä.

Vienti on edelleen kasvussa tänä vuonna. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Gyprocin Kirkkonummen tehtaan tuotannosta jo yli puolet on mennyt vientiin.

Myös Gyproc Oy:n vakavaraisuus on hyvällä tolalla. Omavaraisuusaste on noin 80 prosenttia.

Takavuosina Gyprocin kehitys ei ole ollut yhtä ruusuista. Vuonna 1990 liikevaihto oli vielä 221 miljoonaa markkaa. Vuonna 1995 liikevaihto oli rakentamisen laman myötä kutistunut viidennekseen eli 79 miljoonaan markkaa.

Kilpailu koventunut

Gyproc oli pitkään ainoa kipsilevyn valmistaja Suomessa. Tänäänkin se on selvä markkinajohtaja.

Toinen kipsilevyjen valmistaja on Knauf Kipso Kankaanpäässä. Entinen Suomen Kipso on nykyisin saksalaisten omistuksessa. Oman tuotannon lisäksi kipsilevyjä tuodaan Suomeen ainakin Norjasta.

Maija-Liisa Frimanin mukaan kilpailu kipsilevymarkkinoilla on viime vuosina selvästi kiristynyt.

Osa kansainvälistä konsernia

Gyproc Oy kuuluu Gyproc-konserniin, joka on osa ruotsalaista rakennusmateriaaliyhtiö Scancemiä. Malmössä Ruotsissa päämajaansa pitävällä Gyproc-konsernilla on Suomen lisäksi tuotantoa Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tuotteiden viennistä konsernissa vastaa Gyproc Baltics Oy.

Scancem omistaa Gyproc-ryhmästä 75 prosenttia. Toisena omistajana on British Plasterboard 25 prosentin osuudella. Scancem eli entinen Euroc tuottaa rakennusaineita, etupäässä sementtiä ja betonia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää