Valikko

Blair vauhdittaabrittiyritystenkauppoja Libyassa

Libya odottaa länsimaistamiljardiluokaninvestointejaöljyyn ja infrastruktuuriin

Energiajätti Shell allekirjoitti eilen sopimuksen Libyan rannikon kaasukentän hyödyntämisestä. Samaan aikaan Britannian pääministeri Tony Blair puristi maan johtajan Muammar Gaddafin kättä historiallisella valtiovierailulla.

Shellin sopimuksen arvo on vähintään 160 miljoonaa euroa, mutta Britannian kauppapoliitikkojen mukaan se voi siitä vielä moninkertaistua. Viime aikoina öljyvarantojensa arvostuksia alentaneelle Shellille uusi sopimus on tavallista tärkeämpi asia.

Brittiyhtiöistä myös ilmailu- ja asejätti BAE Systems odottaa Libyasta paljon. Yhtiö vahvistaa neuvottelevansa monenlaisista mahdollisuuksista, joista suurin lienee sopimus 30 matkustajakoneen toimituksesta maan lentoyhtiölle. BAE Systems omistaa viidenneksen eurooppalaisesta Airbusista, jolle tilauksesta tulisi todennäköisesti ainakin jonkinmoinen siivu.

Kaiken kaikkiaan Libya odottaa saavansa kymmenien miljardien eurojen arvosta ulkomaisia investointeja lähinnä öljy- ja kaasukentilleen, mutta myös maan infrastruktuurin parantamiseen ja esimerkiksi terveyspalvelujen modernisointiin.

– Kyse ei ole pelkästään öljystä ja kaasusta vaan myös infrastruktuurista, teknisistä välineistä, projektien johtamisesta ja erilaisista valvontajärjestelmistä, sanoo Britannian teollisuusliitto CBI:n kansainvälisistä kilpailuasioista vastaava johtaja Andy Scott.

Hänen mukaansa esimerkiksi terveydenhoitoalan yritysten kysyntä lisääntyy. Myös rakennusyhtiöille tulee uusia vientimahdollisuuksia.

Historiallinenvierailu

Blair on ensimmäinen Libyassa vieraillut brittipääministeri sitten Winston Churchillin, joka kävi maassa toisen maailmansodan aikana. Blairin vierailu tuli mahdolliseksi, kun kenraali Gaddafi ilmoitti kolme kuukautta sitten luopuvansa terroristien tukemisesta ja hyväksyvänsä kansainväliset asetarkastajat maahansa.

Libya on Blairille iso poliittinen voitto, mutta Britannian yritykset odottavat voiton muuttuvan ripeästi riihikuivaksi rahaksi. Brittiläinen kauppavaltuuskunta matkaa Libyaan Blairin jalanjäljissä jo ensi kuussa.

Libya oli YK:n asettamassa kauppasaarrossa vuosina 1992–1998, minkä jälkeen Euroopan yritykset ovat pikkuhiljaa etsiytyneet sinne takaisin. Italialaisilla, ranskalaisilla ja saksalaisilla on jo öljynetsintäsopimuksia Libyan kansallisen öljy-yhtiön kanssa.

Amerikkalaiset yritykset eivät ole päässeet Libyaan USA:n asettaman kauppakiellon vuoksi. Tätä kieltoa ei ole vielä purettu, vaikka Blairin vierailulla on myös USA:n poliittinen tuki takanaan.

Libyasta Blair lensi illaksi Brysseliin Euroopan unionin huippukokoukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      45 miljoonaa dollaria, ja James Bond juo kaljaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää