Microsoftin EU-tuomio huolestuttaa amerikkalaisia

Yhdysvaltain oikeusministeriö paheksuu EU:n keskiviikkoista Microsoft-tuomiota.

– Vakaan monopolien vastaisen politiikan pitää välttää hyydyttämästä kehitystyötä ja kilpailua, vaikka kyseessä ovat hallitsevat yritykset, sanoi ministeriö lausunnossaan.

Oikeusministeriö tuomitsi itse Microsoftin johtavan markkina-aseman väärinkäytöstä syksyllä 2001, ja yhtiön oli taivuttava tekemään muutoksia Windows-käyttöjärjestelmään.

Senaatin enemmistöjohtajan Bill Frist puolestaan sanoi, että EU:n tuomio uhkaa ”vahingoittaa yhtä Yhdysvaltain menestyksekkäintä yritystä” ja että EU ja Yhdysvallat ovat ”ajautumassa kohti uutta kauppasotaa”.

– On hyvin merkittävää, että EU näyttää hampaansa, sanoo puolestaan ohjelmistoanalyytikko Richard Williams Next Generation Equity Research -yhtiöstä.

– Microsoft pääsi tavallaan pälkähästä Yhdysvalloissa.

Nyt Yhdysvalloissa jännitetäänkin sitä, lykkääkö EU:n päätös Microsoftin uuden Windows-version julkistamista. Versio on koodinimeltään Longhorn, ja sen pitäisi tulla markkinoille vuonna 2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    3. 3

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    4. 4

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    9. 9

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    10. 10

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää