Lufthansa aikoo noustatänä vuonna voitolle

Saksalaislentoyhtiö Lufthansan vuosi on alkanut valoisasti.

Helmikuussa kahdeksan prosenttia edellisvuodesta kasvanut matkustajaliikenne on kehittynyt hyvään suuntaan myös maaliskuussa, kertoi pääjohtaja Wolfgang Mayrhuber eilen Frankfurtissa.

Vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä ei silti ole vielä odotettavissa liikevoittoa, sillä alkuvuosi on perinteisesti vuoden heikoin vaihe, hän täydensi.

Koko vuonna konserni aikoo nousta taas voitolliseksi. Catering-yhtiö LSG Sky Chefs palaa voitolliseksi, matkanjärjestäjä Thomas Cookin tappio kapenee, ja rahtiliikenne pysyy entisellä tasollaan, arvioi Mayrhuber.

Viime vuonna Lufthansan liikevaihto putosi kuusi prosenttia noin 16 miljardiin euroon ja nettotulos jäi 984 miljoonaa euroa miinukselle.

Osingonmaksu viime vuodelta jätetäänkin nyt väliin.

Kaikkiaan 1,2 miljardin euron säästöohjelmasta toteutetaan tänä vuonna 430 miljoonan euron säästöt, joista puolet on jo tehty.

Syksyllä konserni lakkaa maksamasta matkatoimistoille provisiota välitetyistä lennoista, mikä säästää sille sata miljoonaa euroa vuodessa.

Kustannuspuolella Mayrhuber odottaa polttoaineiden hinnan nousevan.

Lufthansa ilmoitti eilen myös nostavansa omistusosuutensa osakkuusyhtiössään Eurowingsissä 49 prosenttiin.

Tähän asti se on omistanut alueellisia lentoja ja halpalentotoimintaa harjoittavasta yhtiöstä vajaan neljänneksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää