Valikko

Elisa sulauttaa Yomin itseensä

Elisa Oyj:n ja Yomi Oyj:n hallitukset ovat allekirjoittaneet sulautumissuunnitelman, jonka mukaan Yomi sulautuu Elisaan. Yhtiöt kertoivat hankkeesta maanantaina.
Yomi on ollut Elisan tytäryhtiö vuodesta 2001 lähtien, ja Elisa-konserni omistaa Yomista ennen sulautumista 51,46 prosenttia.

Sulautumissuunnitelman mukaan Yomin osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena Elisan osakkeita siten, että kutakin Yomin osaketta vastaan annetaan 0,5654 Elisan A-sarjan osaketta. Vastikkeen määrittely perustuu Yomin ja Elisan arvojen keskinäiseen suhteeseen.

Sulautumisesta päätetään Yomin ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka pidetään arviolta viikolla 22. Sulautumisen hyväksyminen edellyttää kolmen neljäsosan (3/4) määräenemmistöä yhtiökokouksessa edustetuista osakkeista ja annetuista äänistä.

Yomin suurimmat omistajat, Elisa-konserni ja Tapiola-ryhmä, jotka omistavat yhteensä noin 58,9 prosenttia Yomin osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet kannattavansa sulautumista Yomin ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Sulautumisen arvioitu voimaantulopäivä on 31.12.2004. Sulautumisen jälkeen Yomin vähemmistöosakkeenomistajien osuus Elisan osakkeista on noin kolme prosenttia. Elisa Oyj ja sen tytäryhtiö omistavat yhteensä 8 133 580 Yomi Oyj:n osaketta, joille ei anneta sulautumisvastiketta.

Sulautumisen seurauksena Elisan osakkeiden lukumäärä kasvaa 4 337 114 kappaletta (pl. Yomin henkilöstöoptiot), mikä on 3,1 prosenttia Elisan osakkeiden tämän hetkisestä lukumäärästä. Yomi omistaa Elisan osakkeita 556 870 kpl, mitä määrää ei ole huomioitu laimennusvaikutusta laskettaessa. Järjestelyllä ei arvioida olevan vaikutusta Elisan osakekohtaiseen tulokseen vuonna 2005.

Ohjelmistot ja palvelut erikseen

Elisa keskittyy nykyisen strategiansa mukaisiin ydinliiketoimintoihinsa, joten Yomin ohjelmisto- ja palveluliiketoiminnat eivät kuulu Elisan ydinliiketoiminta-alueisiin. Elisa tulee kehittämään Yomin ohjelmisto- ja palveluliiketoimintoja pitkäaikaisena finanssisijoituksena.

Yomin ohjelmisto- ja palveluliiketoiminnat tullaan keskittämään. Liiketoimintojen kotipaikka on Jyväskylä, ja niiden johtona jatkaa Yomi Oyj:n ohjelmisto- ja palveluliiketoiminnan toimiva johto.

Yomin ohjelmisto- ja palveluliiketoimintojen omistuspohjaa pyritään laajentamaan. Elisan ja Yomin tavoitteena on, että tällä liiketoiminnalla on alusta saakka edellytykset itsenäiseen ja kannattavaan liiketoimintaan.

Sulautumissuunnitelma on tämän tiedotteen liitteenä. Elisa julkistaa sulautumisesitteen Yomin sulautumisesta. Esite julkistetaan arviolta viikolla 21.

Mandatum & Co Oy toimii yhdistymisessä Elisan neuvonantajana.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää