Valikko

Ryminällä sisään ja ovet paukkuen ulos

Tapio Hintikan johdolla Sonera sai liiketoimintansa terveeksi, mutta kohu yhtiön ympärillä ei loppunut

Tapio Hintikka nousi julkisuudessa vellovien huhujen ja sisäisen kaaoksen repimän Soneran hallituksen puheenjohtajaksi keväällä 2001, kun valtio vaihtoi kerralla melkein koko hallituksen ja antoi samalla potkut päätoimiselle puheenjohtajalle Markku Taloselle.

Hintikan tärkein tehtävä oli löytää työrauha yhtiön toimivalle johdolle. Rauhasta ei ole ollut tietoakaan, mutta liiketoimintansa Sonera onnistui tervehdyttämään ankaralla saneerauksella. Tasekin parani pakkoraossa isolla osakeannilla siedettävään kuntoon.

Soneranarvonalennukset

Muutama kuukausi Hintikan tulon jälkeen kohuttu ja vihattu toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander lähti Sonerasta. Tilalle löytyi paremmin ihmisten kanssa toimeen tuleva Harri Koponen. Sen jälkeen Soneran mainetta ovat kasvattaneet esimerkiksi jättimäiset arvonalennukset Saksan umts-luvasta ja teleurkintaskandaali, joka vei Soneran johtajia kuulusteluihin ja poliisin selleihin.

Skandaalien käryssä monet poliitikot haistoivat tilaisuutensa tulleen. Yhtiön, maan hallituksen ja virkamiesten tekosien poliittinen jälkiviisastelu piti Soneran sekä sen nykyiset ja entiset johtajat näyttävästi esillä.

Useammin kuin kolmesti kielletty fuusio Telian kanssa saatiin neuvotelluksi keväällä 2002 ja seuraavassa vuodenvaihteessa kaupat toteutuivat.

Hintikka oli jo aikoinaan Nokian johtajana ja Sonera-kauden päätyössään Hackmanin toimitusjohtajana onnistunut tärkeissä yritysjärjestelyissä. Telia-Soneran synty oli siis juuri sitä, mitä monet olivat Hintikalta odottaneetkin.

Myrskyisä on kuitenkin ollut Hintikan kausi myös Telia-Soneran hallituksen puheenjohtajana. Riita syntyi esimerkiksi toimitusjohtaja Anders Igelille suunnitellusta hallituspaikasta, joka oli alkuperäisen yhdistymissopimuksen vastainen.

Lisäksi Telia-Sonera on joutunut taistelemaan niin venäläisten kuin turkkilaistenkin liikekumppaniensa kanssa. Hintikka on kertonut ymmärrettävästi inhoavansa vähemmistöosuuksia.

Hintikan lähtö ovet paukkuen hallituksen jäsenistä syntyneen riidan vuoksi sopii siis yhtiön tyyliin, vaikka Hintikka ehkä rauhaa tavoittelikin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    8. 8

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    9. 9

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää