Langattomissa lähiverkoissa piilee tietoturvaongelma

Nopeasti yleistyneet langattomat verkot altistavat käyttäjänsä merkittäville tietoturvariskeille.

- Arvioimme, että jopa neljässäkymmenessä prosentissa niistä yrityksistä, joissa hyödynnetään langatonta lähiverkkoa eli wlania, verkossa kulkevaan tietoon saattaa päästä käsiksi myös ulkopuolinen taho, sanoo tietoturva-asiantuntija Mika Heino Sonerasta.

Kotikäyttäjien lukema on vielä huonompi: Heino arvioi, että yhdeksän kymmenestä kotitalouksien langattomasta verkosta on puutteellisesti tai ei lainkaan suojattu.

Langattoman verkon heikko kohta on juuri tukiaseman ja päätelaitteen välillä. Liikenne kulkee siinä radioteitse, ja jollei se ole kryptattua eli salakirjoitukseksi muunnettua, sen saattaa napata joku muukin.

- Tällaisia puutteita on tullut vastaan isommissakin yrityksissä. Esimerkiksi suuressa varastossa langaton tietoliikenne on kätevä ratkaisu, mutta suojaus on joiltakin jäänyt hoitamatta, Heino kertoo.

Oikein suunnatulla suunta-antennilla signaalin voi Heinon mukaan napata jopa kilometrin päästä.

Lisää aiheesta keskiviikon Taloussanomissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    8. 8

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää