Kilpailuviraston sakkoesitys kuritti Lemminkäistä

Osakekurssit nousivat Helsingin pörssissä Nokian vetoavulla. Saksan liiketoimintansa myynnistä ilmoittanut Elisa vahvistui vajaat kuusi prosenttia.

Päivän kurssilaskija oli Lemminkäinen, jolle Kilpailuvirasto esitti 68 miljoonan euron sakkoja asfalttikartelliin osallistumisesta. Stockmannin ja SanomaWSOY:n kursseja painoi osinkojen irtoaminen.

Opstockin analyytikko Henri Parkkinen piti Kilpailuviraston sakkoesitystä Lemminkäiselle huiman suurena. Sakon suuruus olisi neljä euroa osaketta kohti. Parkkinen korosti että lopullisten vaikutusten arvioiminen on kuitenkin vielä ennenaikaista. Hän totesi, että prosessista voi tulla pitkä.

Kilpailuviraston mukaan asfalttikartelli on ollut poikkeuksellisen pitkäaikainen ja laaja. Lemminkäisen toimitusjohtaja Juhani Sormaala ei tässä vaiheessa vielä kommentoi tarkemmin Kilpailuviraston maksuesitystä markkinaoikeudelle.

Hex-yleisindeksi päätyi 0,8 prosentin nousuun, kun taas painorajoitettu portfolioindeksi kohosi 0,2 prosenttia. Toimialojen kehitys oli nousuvoittoista. Vaihtoa kertyi noin 565 miljoonaa euroa.

Nokian kurssi kohosi 1,3 prosenttia 16,68 euroon. Metsäyhtiöistä Stora Enson R nousi 0,5 prosenttia 10,24 euroon ja UPM 0,1 prosenttia 14,90 euroon. Vaihtokärjessä oleva Sampo hiipui 0,2 prosenttia 9,50 euroon. Lemminkäisen kurssi rojahti 10,5 prosenttia 15,20 euroon. Alimmillaan osake kävi 14,50 eurossa. Vaihtoa kertyi vajaalla kahdella miljoonalla eurolla.

Stockmannin B-osake hiipui 7,8 prosenttia eli1,52 euroa 17,95 euroon. Osakkeesta lähti lisäosingon kanssa yhteensä 1,35 euron osinko. SanomaWSOY:n B-osake putosi 8,9 prosenttia eli 1,38 euroa 14,17 euroon. Osakkeesta irtosi yhden euron osinko. Osingot lähtivät myös Etteplanin ja Technopoliksen osakkeista.

Elisan A vahvistui 5,6 prosenttia 13,70 euroon. Elisa myy Saksan liiketoimintansa 70 miljoonalla eurolla Tropolyksen vähemmistöomistajien ryhmälle. Elisa menetti noin 80 prosenttia Saksaan investoimastaan 400 miljoonasta eurosta.

TeliaSonera kallistui 0,6 prosenttia 3,53 euroon. Svenska Dagbladet -lehden mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on luultavasti nousemassa TeliaSoneran hallituksen jäsen ja Rettigin entinen toimitusjohtaja Tom von Weymarn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    6. 6

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    7. 7

      Saksassa lasketaan jo EKP:n jättielvytyksen tappioita

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sipilä: Hallitus ei puutu työmarkkinajärjestöjen sopimustilanteeseen

    10. 10

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää