Irak ja Nokia lietsovat epävarmuutta

Nokian tulosvaroitus ja Irakin tilanteen nopea kiihtyminen kohti avointa monenkeskistä sotaa katkaisivat eilen markkinoiden toiveet talouden positiivisen kehityssuunnan jatkumisesta. Perjantain työllisyysluvuista alkanut positiivinen vire katosi, ja suuntimat ovat jälleen hämärän peitossa. Lähestyvä pääsiäinen antaa oman lisänsä markkinoiden liikkeisiin tänään ja huomenna pääomien hakiessa turvallista säilytyspaikkaa pitkien pyhien ajaksi.

Moody’s on nostanut Japanin luottoluokituksen takaisin AAA-luokkaan, mikä heijastelee maan pankkisektorin toipumista ja talouden nousun voimistumista pitkän korpivaelluksen jälkeen. Japaninvaihtotaseen ylijäämä kuitenkin kyseenalaistaa, oliko luokitusta alun perinkään syytä laskea.

Osakemarkkinat ottivat Helsingin markkinoita lukuun ottamatta Nokian tulosvaroituksen kohtalaisen rauhallisesti. Yhdysvalloissa Dow Jones ylsi lopulta 0,1 prosentin nousuun, S&P 500 heikkeni 0,2 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq hieman alle prosentin.

Japanissa Nikkei on heikentynyt 0,4 ja Topix 0,2 prosenttia Nokian vanavedessä. Hang Seng on vahvistunut 0,4 prosenttia HSBC-pankin osakkeen saatua ostosuosituksen. Kospi taas on laskenut 0,2 prosenttia.

Euroopan markkinat sulattelevat Nokian uutista ja Irakin tilanteen kuumenemista, ja ottavat suuntia euron kurssista, koroista ja viranomaislausunnoista.

Korkomarkkinoilla viitelainojen tuotot lipuivat hiljakseen alaspäin kasvavan epävarmuuden painamina. Yhdysvaltojen kaksivuotinen painui 1,85 prosentista 1,83 ja kymmenvuotinen 4,2 prosentista 4,15 prosenttiin.

Saksan kaksivuotinen painui 2,35 prosentista 2,31 ja kymmenvuotinen 4,1 prosentista 4,08 prosenttiin. Euroalueen rahamarkkinat odottavat tilanteen kehittymistä, rahamarkkinakorot ovat yli kahdessa prosentissa mutta eivät odota korkoihin merkittävää nousua tulevan vuoden aikana.

Pyhien lähestyminen saattaa nostaa eurotalletukset jälleen arvoonsa jotakuinkin vakaana sijoituskohteena, varsinkin jos Yhdysvallat alkaa lähettää Irakiin lisää joukkoja tai sikäläiset kahakat leviävät.

Valuuttamarkkinoilla on ollut rauhallista, dollarin arvo on vaihdellut 105,5 ja 106,5 jenin välillä euron kelluessa 128 jenin ympärillä. Samalla euron arvo on noussut 1,20 dollarista 1,207 dollariin käytyään korkeimmillaan 1,215 dollarissa. Jos eurotalletusten vetovoima voimistuu ennen pääsiäistä, eurokin todennäköisesti vahvistuu.

Päivä jää tilastomielessä hiljaiseksi. Yhdysvallat julkistaa maaliskuun tuontihintaindeksin, joka antaa tietoa maan inflaatiopaineiden kehityksestä.

Loppuillasta saadaan myös helmikuun kulutusluottojen määrä, joka kertoo kotitalouksien kulutushalujen kehityksestä. Euroopassa saadaan Komission kevätennusteet.

Tilastotietojen niukkuus keskittää päähuomion poliittisiin uutisiin ja viranomaisten lausuntoihin. Yhdysvalloista on luvassa myös keskeisten yritysten tulosuutisia jotka antavan osakemarkkinoiden odotuksille purtavaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää