Valikko

Vakuutusvalvoja on aseeton

Vakuutusvalvontaviraston markkinavalvonnan johtaja Erja Rautanen, miksi Skandia Life pystyi vuosia myymään vakuutuksia väärällä tarjouslaskelmalla ilman, että viranomainen puuttui asiaan?

– Kaikkeen markkinointiin emme pysty heti puuttumaan. Osa asioista tulee meidän tietoomme asiakkailta, kilpailijoilta tai meklareilta. Meillä ei ole resursseja jatkuvaan markkinoinnin seuraamiseen.

– Yritämme aina puuttua, kun jokin asia esiin nousee. Nämä kulurakenteet ovat vaikeita ja hankalia ratkoa.

– Lisäksi vakuutusyhtiön haluttomuus yhteistyöhön jarrutti huomattavasti asian selvittämistä.

Tässä tapauksessa huiputus oli helppo huomata, sen ymmärsivät meklaritkin. Lehdissäkin esitettiin ristiriitaisia sijoitusvakuutusten kuluvertailuja. Meklarit huomauttivat Skandia Lifen virheellisestä tarjouslaskelmista huhtikuussa 2002. Miksi kesti vuoden, ennen kuin viranomainen puuttui asiaan?

– Kun saamme ilmoituksen, emme pysty heti käymään asian kimppuun. Asian selvittämiseen menee aikaa.

Miksi Skandia Lifelle ei määrätty mitään rangaistusta? Pitkän aikavälin säästämisessä prosentin suuruinen vuotuinen kuluerä kasvaa huomattavan suureksi summaksi. Kyse on hyvin raskaasta virheestä tarjouslaskelmassa.

– Skandialle annettiin huomautus ja yhtiö ilmoitti muuttavansa laskentatapaansa. Meillä ei ole lain mukaan käytettävänä julkista huomautusta kuten Rahoitustarkastuksella. Ratkaisut kyllä ovat julkisia.

– Tuosta virheen raskaudesta en osaa sanoa, siitä teidän pitää keskustella matemaatikkomme kanssa.

Vakuutusvalvontaviraston ylimatemaatikko Hannu Vaajamo, onko prosentin suuruisen vuotuisen kuluerän jättäminen pois 20 vuoden sijoituksen tarjouslaskelmasta raskas virhe?

– Laskelmassa käytetyllä seitsemän prosentin tuotto-oletuksella loppusummasta häviää 17 prosenttia. Se on suuri summa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää