Ylioppilassuma kasvattaa pääsykoevalmentajia

Alan laatu jahinta ovatyhä viidakko, koska ala onjärjestäytymätön

Tänä keväänä yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelupaikoista kilvoittelee satatuhatta nuorta. Heistä viidennes ostaa valmennus- tai itseopiskelukurssin.

Joka vuosi yliopistopaikkaa hakee kolmen ylioppilasikäluokan kokoinen joukko. Opiskelupaikan saa heistä noin puolet, mutta suosikkialoille pääsee vain joka viides hakija. Loput jäävät odottamaan seuraavaa vuotta ja parempaa koemenestystä.

Pääsykoejärjestelmän patoamasta ylioppilassumasta elävät valmennuskurssimarkkinat ovat vuosittain noin kymmenen miljoonaa euroa.

Alan suuria ja tunnettuja yrityksiä ovat Valmennuskeskus ja Valmennustiimi Eximia, joilla on yhteensä noin kolmanneksen markkinaosuus.

Lääketiede uusinkurssituskohde

Valmennusyrityksiä on kymmeniä: parin suuren lisäksi useita noin 300 000 euron vuotuista liikevaihtoa tekeviä yrityksiä sekä lukuisia pieniä. Kursseja myyvät myös muun muassa opiskelijajärjestöt.

Eniten kursseja ostavat kauppakorkeakouluihin sekä lääketieteelliseen, oikeustieteelliseen ja valtiotieteelliseen tiedekuntaan pyrkivät.

– Kolmen vuoden ajan on lääketieteellisen valmennuskurssien kysyntä kasvanut, kertoo Valmennuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Nousiainen. Valmennuskeskuksen kevään 4 000 kurssilaisesta lääketiedettä pyrkii opiskelemaan 550.

Erityisesti kauppakorkeakoulujen valmennustarjonta on kirjavaa: 75 eurolla saa itseopiskelumateriaalia, parillasadalla nettikurssin. Perinteisten kurssien hinnat ovat 800–2 500 euroa.

Ensimmäinen oppi:vertaa kursseja

Valmennusyhtiöt kehittävät uusia tuotteita, kuten internetissä tehtäviä testejä, neuvontapalveluja, opiskelutekniikan kursseja sekä erilaisia hintatakuita. Jos kalliin kurssin käynyt reputtaa, pääsee seuraavan vuonna oppiin ilmaiseksi. Yhtiöt myös tarjoavat kursseille maksuaikaa.

–  Uusia yrittäjiä on viime vuosina tullut paljon. Monet ajattelevat, että ala on helppo: kunhan kopioi materiaaleja ja palkkaa opettajat. Mutta katteet ovat pieniä, tehtävien laatiminen työlästä ja hyvät opettajat kalliita, Nousiainen sanoo.

Hän arvelee kiristyvän kilpailun nostaneen kurssien laatua.

Valmennuskursseja järjestävät yritykset eivät ole järjestäytyneet työnantajaliittoon, eikä alasta ole saatavilla tilastotietoa. Laadun vertailussa asiakasta auttaa vain puskaradio. Internet on valmennusyhtiöille merkittävä markkinointikanava. Nousiaisen mukaan lähes kaikki kurssille tulevat nuoret vertailevat tarjontaa netissä.

Nousiainen kehottaa kuluttajia ottamaan selvää opettajien pätevyydestä. Opiskelupaikan takaa kuitenkin vain lukumotivaatio.

– Koska isä haluaa, on väärä syy hakea opiskelupaikkaa, Nousiainen tiivistää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    4. 4

      5 kuukautta kestäneestä euribor-korkojen manipuloinnista valtavat sakot

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Arveluttavatko lääkärien lääkeyhtiöiltä saamat rahat? – Nyt ne ovat julkisia

    10. 10

      Ikean tulos paisui +20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää