Valikko

Tutankhamon saapui Sveitsiin

Baselin antiikkimuseo sai poikkeusluvan tuoda faraon hautakalleuksia Eurooppaan

Nebkhéperourê Tutankhamon on Sveitsissä nyt niin iso tähti, että hänet haluaa nähdä jopa 600 000 ihmistä. Tutankhamon-faraolle omistettu näyttely keräsi avajaispäivänä viikko sitten Baselin antiikkimuseon eteen sankan ihailijajoukon. Sisällä odottaa 50 haudasta löydettyä esinettä 3 350 vuoden takaa.

Tutankhamonin hauta-aarteita ei ole päästetty Egyptistä ulkomaille 20 vuoteen. Poikkeuslupa johtuu vuoden 1997 välikohtauksesta Luxorissa, jossa ääri-islamistit murhasivat 62 matkailijaa. Heistä yli puolet oli sveitsiläisiä. Isku romautti Egyptin matkailun, eikä se ole toipunut vieläkään.

Ammutut olivat tutustumassa juuri Kuninkaiden laaksoon, jossa sijaitsee myös Tutankhamonin vuonna 1922 löydetty hauta.

Virallisesti Egypti ei myönnä ainutlaatuisella näyttelyllä hyvittelevänsä sveitsiläisille matkailijoiden tappamista. Kun Baselin antiikkimuseon johtaja Peter Blome kävi ensimmäisen kerran Kairossa pyytämässä Tutankhamonia näyttelyyn, Kairon museon johtaja vastasi: ”Unohtakaa koko idea! Älkää edes mainitko Tutan nimeä!”

UBS-pankki maksaa laskun

Egyptiläiset käyttävät vain parikymmenvuotiaana kuolleesta ja todennäköisesti murhatusta kuninkaasta tuttavallisesti nimeä Tut. Faaraona hän ei saanut ihmeitä aikaan, koska ehti hallita vain yhdeksän vuotta (1332 eKr.–1323 eKr.). Se, että nimi on nyt faraoiden ehkä kuuluisin, johtuu siitä, että Tutankhamonin hauta oli lähestulkoon ainoa, jota ei ehditty ryöstää. Mahtavaa kultaista kuolinnaamiota ei Baseliin kuitenkaan saatu.

Tutankhamon on Baselissa myös Sveitsin suurimman pankin UBS:n ansiosta. Sen hallituksen puheenjohtaja Marcel Ospel on baselilainen, ja Blome tartutti häneen Egypti-intonsa. Sveitsiläislehdet arvioivat pankin sponsoroinnin vähintään 11 miljoonaksi euroksi. Näyttely on vakuutettu 650 miljoonan dollarin arvosta, ja pelkät vakuutusmaksut kohoavat 2,25 miljoonaan dollariin. Lisäksi Egyptiin on maksettu vuokraa viisi miljoonaa dollaria.

Tutanchamun – Das goldene Jenseits. 3.10.2004 saakka Baselin antiikkimuseossa, Antikenmuseum. www.tutankhamun.ch

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää