Elcoteqin liikevaihto kasvoi viidenneksen

Yhtiön liikevoitto lähes tuplaantui

Elektroniikan valmistuspalveluyritys Elcoteq Networkin alkuvuosi on sujunut ennakoitua paremmin. Yhtiö kertoi eilen, että tammi–maaliskuun liikevaihto kasvoi lähes 20 prosenttia viime vuoden vastaavasta neljänneksestä ja liikevoittoakin on kertynyt selvästi edellisvuotista enemmän.

Syitä yhtiön hyvään alkuvuoden kehitykseen ei herunut. Viestintäjohtaja Osmo Kammosen mukaan positiivisen tulosvaroituksen taustalla ei ole yhtä yksittäistä selittäjää.

– Valitsimme aika niukkasanaisen linjan, koska meiltä tulevat noin kahden viikon päästä ensimmäisen neljänneksen tulostiedot. Tämä kuvastaa myös sitä, ettei ole olemassa yhtä yksittäistä merkittävää selittäjää, Kammonen totesi.

Elcoteqin mukaan liikevaihtoa oli maaliskuun lopussa päättyneellä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 620 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin sitä kertyi 517,3 miljoonaa euroa. Jakson liiketulos on noin kymmenen miljoonaa euroa, kun se viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli hieman alle 5,3 miljoonaa euroa.

Kurssi nousiselvästi

Elcoteqin hyvät uutiset olivat yllätys markkinoille. Yhtiön kurssi pomppasi hetkellisesti kuutisen prosenttia. Pörssipäivän päättyessä yhtiön kurssi oli 16,90 euroa. Se oli 3,3 prosenttia enemmän kuin torstain päätöskurssi.

Analyytikot odottivat Elcoteqin liikevaihdon jäävän alle 600 miljoonan euron ja liikevoittoakin ennustettiin tulevan tuplasti kerrottua vähemmän.

– Yhtiön liikevaihto on selvästi odotuksia parempi. Volyymit yllättivät positiivisesti. Nokian viimeviikkoisen uutisen perusteella Elcoteqin kasvu ei tullut ainakaan Nokialta, Opstockin analyytikko Olli Kähkönen totesi.

Viime vuoden tulosjulkistuksen yhteydessä helmikuussa Elcoteq arvioi, että ensimmäisen neljänneksen liiketulos on lievästi positiivinen. Yhtiö ennakoi silloin, että koko vuoden liikevaihto ja osakekohtainen tulos jatkavat kasvuaan.

Elcoteq julkaisee ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa 28. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää