Wlan-verkon suojaus voidaan murtaa

Wlan: (Wireless Local Area Network) Langaton lähiverkko, joka on toteutettu radiotekniikalla.

Hot spot: Laite, jonka kautta kannettavat tietokoneet ovat wlan-yhteydessä internetiin. Kannettavan ja hot spotin välillä on langaton yhteys, ja hot spot on kiinteässä yhteydessä esimerkiksi internetiin tai sen asentaneen yrityksen sisäiseen verkkoon. Avoimessa ympäristössä hot spotin kantama saattaa olla satoja metrejä.

Bluetooth: Langaton verkkotekniikka, joka on kehitetty pienten laitteiden väliseen viestintään. Bluetooth-yhteyttä käytetään esimerkiksi kännyköiden ja langattomien handsfree-laitteiden välillä. Bluetooth-yhteys ulottuu noin 10 metrin päähän laitteesta.

Wep-salaus: (Wired Equivalent Privacy) Langattomiin lähiverkkoihin kehitetty salausstandardi, jonka piti alun perin olla yhtä tehokas kuin kiinteän verkon suojausmenetelmät. Wepin purkaminen on kuitenkin ammattilaiselle melko helppoa.

Wepin heikkoutta paljon suurempi ongelma on se, ettei sitä oteta käyttöön. Esimerkiksi Britannian kauppaviraston perjantaina julkistama it-turvatutkimus kertoo, että vain yksi viidestä langatonta lähiverkkoa käyttävästä yrityksestä on ottanut wep-salauksen tai jonkin muun salauksen käyttöön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    9. 9

      Venäjä kriisin ristiriita: luksusautot myyvät edelleen

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää