Valikko

EU-komissaari Barnier varoittaa väestön vähenemisestä

Aluepolitiikasta ja instituutioiden uudistuksista vastaava Euroopan unionin komissaari Michel Barnier selittää Suomen Kiina-keskustelua toteamalla, että globalisaation aikakaudella etsitään yhä enemmän läheisyyttä ja juuria.

– Paradoksi sinänsä, mutta tällaisena aikana tarvitsemme valtioita taistelemaan nationalismia vastaan, Barnier sanoi luennoidessaan hiljattain Geneven yliopistossa.

Hänen mukaansa globalisaatiossa on kyse siitäkin, onko EU:sta vastusta Venäjälle ja Kiinalle.

– Talousrakenteelle on annettava nyt poliittinen sisältö, ja se tarkoittaa yhteistä puolustusta. On kynnyskysymys, haluammeko istua vahvojen eli USA:n ja Venäjän pöydässä.

Euroopan kilpailukyvyssä Barnieria huolestuttaa väestötaantuma.

Jos syntyvyys tai maahanmuutto eivät nouse nopeasti, on EU:ssa 35 vuoden kuluttua 40 miljoonaa ihmistä vähemmän. USA:ssa taas 20 miljoonaa asukasta enemmän kuin nyt, ja Afrikassa lisäystä on luvassa jopa 140 miljoonaa.

– Väkiluvun romahdus vaarantaa Euroopan talouskasvun. Lapissa on jo enemmän poroja kuin ihmisiä, Barnier tiesi kertoa.

Tulevien Itä-Euroopan EU-maiden valtti on koulutus, joka on korkeammalla tasolla kuin Etelä-Euroopassa.

– Tutkimus on nyky-EU:n heikkous, Barnier pohti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää