Alkoholiveron muutoksiin varauduttu

Viroon liikennöivät varustamot eivät usko viinarallin Virosta kasvavan vapun jälkeen, kun Viro liittyy EU:n jäseneksi ja alkoholijuomia saa käytännössä tuoda rajoituksetta itänaapurista. Sosiaali- ja terveysministeriössä näkemys on toinen. Siellä uskotaan, että viinarallin osalta kolme kesäkuukautta tulevat olemaan poikkeuksellisia.

Hallitus varautui viinaralliin alentamalla alkoholiveroa. Väkevien viinojen vero laski eniten, oluen ja viinien vähemmän. Jo nyt on nähty, että väkevien kulutus on kasvanut mietojen kustannuksella. Erityisesti halvemmista hedelmäviineistä on siirrytty väkeviin, mutta myös rypäleviinien kulutuksen kasvu on taittunut. Viinikulttuuri Suomessa jäi lyhyeksi.

Hallitus on asettanut työryhmän seuraamaan alkoholin kulutuksen muutoksia. Virkamiehistä ja tutkijoista koostettu työryhmä arvioi veromuutosten ja itätuonnin vaikutuksia niin kansanterveyteen, kotimaiseen teollisuuteen kuin valtion verotuottoihin. Olettama on, että absoluuttisen alkoholin kulutus kasvaa, mutta samalla ensi vuoden verotuotoista katoaa viitisen prosenttia nykyiseen verrattuna.

Jos muutokset ovat odotusten mukaisia, alkoholivero pysyy nykyisellään. Mikäli muutokset ovat suurempia, hallituksella on voi antaa uusia veroesityksiä vielä tämän vuoden puolella. Lisäbudjetilla verotusta tuskin rukataan. Tarvittavat muutokset voidaan tuoda eduskuntaan siinä vaiheessa, kun ensi vuoden varsinainen talousarvio on syksyllä käsittelyssä.

Hallitus on jättänyt option liikkua alkoholiverotuksessa mihin suuntaan tahansa. Veroja voidaan kiristää tai laskea. Jos itätuonti alkaa selkeästi rapauttaa verotuottoa, suomalaiset voivat saada alkoholinsa kotimaasta nykyistäkin halvemmalla. Tai jos tuonti jää odotettua selvästi vähäisemmäksi, viinan hinta voi myös nousta.

Alkoholiveron muutoksissa voi nähdä myös protektionistisia piirteitä. Mietojen viinien vero laski 10 prosenttia, kun väkevien vero putosi peräti 44 ja oluen 33 prosenttia. Mietojen viinien muuta pienempää veroalea perustellaan muun muassa sillä, että viinien suhteellisesti korkeammilla hinnoilla ei ole vaikutusta kotimaiseen teollisuuteen. Kärsijöitä ovat lähinnä maahantuojat.

Kansalaisten siirtyminen entistä enemmän väkevien juomien kuluttajaksi voi kuitenkin tulla arvaamattoman kalliiksi kansantaloudelle. Todennäköisesti terveyshaitat, väkivaltarikokset ja viinasta johtuvat sosiaaliset ongelmat lisääntyvät. Toivottavasti työryhmä laittaa hintalapun myös haitoille, eikä tuijota ainoastaan verotulojen muutoksia miettiessään mahdollisia muutoksia alkoholiverotukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää