Valikko

Umts-verkkojen yhteisrakentaminen sallitaan

Valtioneuvosto on päättänyt helpottaa Manner-Suomen umts-toimilupien ehtoja. Luvanhaltijat saavat rakentaa osan verkoistaan yhteistyönä. Jokaisen toimiluvanhaltijan oman verkon on kuitenkin katettava 35 prosenttia väestöpeitosta.

Toimilupa umts-verkkojen tarjontaan Manner-Suomessa on Radiolinja Origolla, Sonera Mobile Networksilla, Suomen 3G:llä ja Finnet Verkoilla.

Muutostarpeen takana olivat eurooppalaisen markkinatilanteen ja kolmannen sukupolven tekniikan käyttövalmiuden oletettua hitaampi kehitys sekä lupien omistuspohjassa vuoden 1999 jälkeen tapahtuneet muutokset.

Verkkojen rakentaminen on ollut kaikkien toimijoiden osalta odotettua hitaampaa. Tämän vuoksi tiukkoihin määräaikoihin sidottujen peittovaatimusten asettaminen ei ole tarkoituksenmukaista.

Muutostarve johtui myös siitä, että aikaisemmat toimilupaehdot eivät sallineet verkkojen yhteisrakentamista ja -käyttöä.

Kaikki toimiluvan haltijat ovat suostuneet toimilupien muuttamiseen.

Liikenne- ja viestintäministeriö seuraa kolmannen sukupolven matkaviestinverkkojen ja palveluiden kehitystä ja tekee tarvittaessa uusia ehdotuksia verkkojen kaupallisesta avaamisesta ja mahdollisista peittovaatimusten asettamisesta 30.11.2004 mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää