Greenspanin kommentitnostivatpitkiä korkoja

Euroopan pitkät korot jatkoivat eilen nousuaan. Korkomarkkinoita heikensivät päivällä Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin tiistain kommentit. Greenspan totesi senaatin pankkikomitealle, että amerikkalaispankit ovat valmiita korkotason nousulle.

– Greenspan yllätti haukkamaisilla kommenteillaan. Hän vihjasi selvästi koronnostosta. Markkinoilla odoteltiin, että Greenspan olisi hieman rauhoittanut markkinoita. Viime viikolla Fedin johtajien lausunnot olivat aika varovaisia, Nordean analyytikko Juha Vainikainen totesi.

Vainikaisen mukaan Greenspanin lausunnot inflaation kiihtymisestä olivat voimakkaita. Greenspan sanoi, että yritysten hinnoitteluvoima on palautumassa ja deflaatiovaara näyttäisi olevan ohi. Vainikainen kertoi, että markkinat hinnoittelevat ensimmäistä 25 korkopisteen suuruista koronnostoa elokuulle.

Korkonousu loiveni kuitenkin illalla, kun Greenspan piti uuden puheen kongressin talouskomitealle. Siinä hän totesi, ettei näköpiirissä ole vielä inflaation laajaa kiihtymistä. Tämä leikkasi koronnosto-odotuksia. USA:n valtiolainojen korot kääntyivätkin laskuun.

Saksan kahden vuoden lainan korko oli illalla kolmen korkopisteen nousussa 2,42 prosentissa. Saksan kymmenen vuoden lainan korko oli noussut kaksi korkopistettä 4,17 prosenttiin.

Suomen vuonna 2013 erääntyvä laina liikkui 4,13 prosentissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää