EU selkiinnyttää yritysten hallintovastuita

Euroopan komissio haluaa luoda yritysten hallintotyöskentelyyn yleiset periaatteet

Euroopan komissio yrittää selkiinnyttää yritysten hallitusten jäsenten vastuuta tilinpäätöstietojen ja muun taloudellisen tiedon jakamisessa. Komissio haluaa luoda myös EU-tason puitedirektiivin, joka määrittelisi yleiset periaatteet yritysten hallintotyöskentelyyn.

Komissio käynnisti eilen konsultaatioprosessin, jossa se kerää jäsenmaiden edustajilta näkemyksiä, miten yritysten omistajaohjausta pitäisi säädellä EU-tasolla.

Komissio esittää muun muassa, että pörssiyhtiön pitäisi kuvailla vuosikertomuksessaan hallintosääntöihinsä liittyvät keskeiset elementit. Omistajaohjausta koskeva raportti pitäisi julkaista myös yrityksen internet-sivuilla.

Komissio odottaa tällä viikolla jäsenmailta myös lausuntoja kahdeksanteen tilintarkastusdirektiiviin tekemistään muutosesityksistä, joiden taustalla on italialaisen Parmalatin kaatuminen.

Yleisen edun kannalta merkittävät yhtiöt joutuvat direktiiviesityksen mukaan perustamaan tilintarkastusvaliokunnan. Komissio ei kuitenkaan määrittele riittävän tarkkaan, mikä on yleisen edun kannalta merkittävä yhtiö.

Suomen KHT-yhdistyksen puheenjohtaja Anna-Maija Simola vaatiikin direktiiviin selkeämpää määritelmää.

Suomessa astuu voimaan heinäkuun alussa suositus, jonka mukaan listayhtiöiden täytyisi perustaa tilintarkastuskomitea.

Listayhtiöiden hallinnointijärjestelmiin liittyvän suosituksen antajia ovat Keskuskauppakamari, HEX ja TT. Sama suositus vaatii myös nimitysvaliokunnan perustamista pörssiyhtiön hallitukseen. Suositus ohjaa hallitusten jäsenten ja tilintarkastajien valintaa.

Komissio haluaisi perustaa myös erillisen tilintarkastajien valvontaelimen, joka valvoisi julkisen edun kannalta merkittävien yhtiöiden tilintarkastajia. Valvontaelimessä ei saisi olla tilintarkastajien edustajia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää