Sisustus auttaa paranemaan

Turun yliopistollisen keskussairaalan uusi T-sairaala palkittiin Interiore -sisustusmessuilla hyvinvointia edistävästä ja innovatiivisesta sisustuksestaan

– Kun yleensä annetaan arkkitehtipalkintoja, ne ovat sellaisia kertakaikkisen esteettisiä sankariarkkitehtipalkintoja. Hyvä ympäristö -palkinto myönnetään mukavan ja terapeuttisen ympäristön luomisesta tiukoissa budjettiraameissa, kertoo palkintosihteeri Kirsti Porttinen.

Sisustusarkkitehtien SIO ry:n jakama Hyvä ympäristö -kunniapalkinto annettiin Turun yliopistollisen keskussairaalan uusimmalle rakennukselle, T-sairaalalle. Raadin mukaan sairaalan runsas puupintojen, värien ja valon käyttö luovat alitajuntaa rauhoittavan kokonaisuuden.

Lisäksi suunnittelijat, arkkitehti Mikael Paatela ja sisustusarkkitehti Pekka Kojo, ovat rakennuksellaan avanneet keskustelun terveydenhoitotilojen viihtyisyydestä.

Ainakin Porttisen mielestä projektilla voi olla kauaskantoisia seurauksia sairaaloiden rakentamista ajatellen. Sairaala ei saa olla kuin vankila – siellä on oltava runsaasti ikkunoita ja elämää.

– Se, että potilaat ja ulkomaailma ovat lähemmässä yhteydessä toisiinsa, auttaa potilaita paranemaan. Siinä aktivoidaan potilaita pysymään hengissä, Porttinen naurahtaa.

Budjettiraameissa pysyminen vaati, että suunnitteluvaiheessa sairaalan jokainen huone käytiin läpi ja kaikki ylimääräinen karsittiin pois.

Toimistoihinei panosteta

Sairaalat ovat ehkä löytäneet tiensä sisustamisen maailmaan, mutta toimistotilojen viihtyvyys on alalla suuri ihmettelyn aihe. Niiden viihtyvyyteen suomalaisyritykset eivät viitsi juuri satsata, vaikka edustustilat pidetäänkin näyttävinä. Tämä taas näkyy sisustusyritysten liiketoiminnassa.

Etenkin sisustustekstiilejä valmistavat yritykset myöntävät olevansa kovilla, sillä yritysasiakkaat säästävät ensimmäiseksi toimistotilojen verhoilussa. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, sillä värin ja valon vaikutus ihmisten mielialaan on otettu huomioon muuallakin kuin turkulaisissa sairaaloissa.

– Suomessa on oltu aina varovaisia värien käytössä, kertoo tanskalaista Kvadratia messuilla edustava Tiina Ventelä.

Nyt puhaltavat Ventelän mielestä kuitenkin uudet tuulet, sillä värien käyttö on selvässä nousussa. Interiore -tapahtuman värikirjo viestii samasta asiasta.

Interiore 2004 Helsingin Wanhassa Satamassa 28.–29.4.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      34 miljoonan euron karkkikauppa: Candyking sai uuden omistajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää