Valikko

EU-laajennus tuo vipinää it -vientiin

”Toukkatodistukset jäävät pois”

Viennin helpottumista odottaa esimerkiksi tietoturvayritys Forte Netservices. Suomalaisturvaaja on joutunut käymään lomakesulkeisia Kyprosta lukuunottamatta kaikkien uusien EU-jäsenmaiden kanssa, kun se rakentaa salattuja tiedonsiirtoyhteyksiä ja tietoturvaratkaisuja ulkomailla toimiville yrityksille.

Kullakin maalla ovat omat käytäntönsä. Erityisen haastavana toimitusjohtaja Sari Lönn pitää Puolaa.

”Maa on vaatinut muun muassa toukkatodistuksia salaustuotteista. Puola määrää, etteivät vientipaketit saa olla puisia.”

Lönn uskoo, että erilaiset vientiasiakirjat ja alkuperäistodistukset ovat pian taakse jäänyttä elämää. Laajennus nostaa alueen yhteiseksi EU:n markkina-alueeksi. Maat joutuvat yhtenäistämään säädöksensä.

”Arvonlisäveron perimisellä on erilaisia käytäntöjä, mutta EU:n sisäkaupoissa veron kanssa ei tule ongelmia.”

Hyvää halvalla

TietoEnator laskee Tsekkien markkinoiden vetovoiman ja edullisen työvoiman varaan laskee.

Palvelutalo pitää keskuspaikkana Ostravaa, jonne se perusti alkuvuonna ulkoistuskeskuksen. Nykyisin Ostrava työllistää parisataa tietoenatorilaista. EU:n itälaajentumisen ansiosta TietoEnatorin on helppo rekrytoida lisää väkeä.

Operatiivinen varatoimitusjohtaja Pentti Heikkinen kehuu, että Tsekeistä saa pätevää työvoimaa kilpailukykyiseen hintaan.

”EU yhdenmukaistaa lainsäädännön. Ei tarvitse opiskella jokaisen maan säädöksiä erikseen. Eikä korruptiota ole niin kuin Kiinassa tai Venäjällä.”

TietoEnatorilla on toimintaa myös kaikissa Baltian maissa. Yhtiö uskoo EU-laajennuksen poikivan lisää myyntiä. Palvelutalon pohjoismaisilla asiakkailla on toimintaa entisissä itäblokin maissa. Lisäksi TietoEnator haravoi paikallisia asiakkaita. Se tarjoaa toimialaosaamista telecom-, pankki- ja vakuutusalan yrityksille.

Telemonopolit murtuvat

Viron gsm-käyttäjistä kilpailee Elisa-konsernin Radiolinja Eesti.

Toiminnoista vastaava Sami Seppänen näkee, ettei maan EU-jäsenyydellä ole suoranaista vaikutusta liittymäkauppoihin. Helpotusta operaattorin elämään voi tuoda se, että maa joutuu muuttamaan telepykäliään EU-säännösten mukaisiksi. Viro uusii parhaillaan telelakia.

”Viro on ollut lainsäädännössä turhan konservatiivinen maa. Yhdysliikenteen regulointiin ei ole ollut tähän asti mahdollisuuksia.”

Seppänen odottaa, että Viro joutuu sallimaan yhdysliikennemaksujen sääntelyn ja että laajakaistakilpailu lähtee käyntiin.

”Täällä adsl-yhteyksien yleistyminen etenee hitaasti, kun monopoliasemassa oleva operaattori ei suostu vuokraamaan muille verkkoa.”

Viron mobiilimarkkinoita hallitsee pörssiyhtiö Eesti Telekom, jonka suurin omistaja on Sonera.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää