Moniviestinprotokollat kypsyvät järjestelmiin

Operaattorit ottavat yhteispilotilla tuntumaa enumiin

Loppukäyttäjä ei välttämättä ole lainkaan tietoinen, minkä protokollien eli yhteyskäytäntöjen avulla hän tulevaisuudessa on yhä helpommin ja nopeammin tavoitettavissa juuri sen päätelaitteen tai asiakasohjelman kautta, joka sopii parhaiten juuri senhetkiseen tilanteeseen.

Etenkin isompien organisaatioiden yhteyskeskuksia ja tavoitettavuusketjuja pidemmällä tähtäyksellä suunnittelevien on kuitenkin syytä ainakin olla tietoisia niin sip- kuin myös enum-kehityksestä.

Puhelut ovat jo jonkin aikaa hyvää vauhtia siirtyneet ip-pohjalle, jonka päällä ajetaan myös muita viestintäkeinoja kuten multimediaa ja pikaviestejä. Tämän kehityksen myötä sip (session initiation protocol) on hyvää vauhtia tuotteistumassa Suomessa jo kotikäyttäjillekin asti.

Muutaman vuoden tuoreempi tekniikka enum on tele- ja internetoperaattoreilla vasta kokeiluasteella. Suomessa pyöritetään parhaillaan viime vuoden lopulla aloitettua enum-pilottia.

Pilotti jo loppusuoralla

”Enum on Internetin nimipalvelutekniikkaan pohjautuva protokolla tai mekanismi, jolla puhelinnumeroa vastaava enum-nimi muutetaan muiksi yhteysosoitteiksi, kuten sip-osoitteeksi”, Viestintäviraston koordinoiman enum-pilotin sihteerinä toimiva Klaus Nieminen Viestintävirastosta kiteyttää enumin.

Ennen kesää päättyväksi kaavaillun pilotin tähänastiseksi anniksi hän kertoo sen, että kiinnostuneilla yrityksillä on ollut mahdollista kokeilla enum-teknologiaa.

”Kaupalliseen vaiheeseen siirtymiseksi pilottiryhmän tulisi vielä saada vastauksia järjestelmän ylläpidosta ja enumiin liittyvistä hallinnollisista asioista.”

Enum-teknologia on joka tapauksessa hänen mukaansa osa tulevaisuuden ip-teknologialla toteutettuja viestintäverkkoja, kuten 3g-verkot.

Samaa mieltä on pilotissa mukana olevan Elisan teknologia-asiantuntija Tuomo Rostela.

”Enum tulee viimeistään 3g-verkkojen myöhempien julkaisujen myötä käyttöön, verkon sisäisenä osana kenties vuonna 2007. Käyttäjätason enumin yleistymisen todellinen este on kunnollisten sovellusten puute.”

”Käyttäjällehän ei riitä, että hän saa soitetuksi puhelun sipin tai enumin avulla. Puheluita on voinut soittaa aiemminkin. Uudet teknologiat pelkästään vanhan korvaajana eivät hyödytä asiakkaita.”

Tekniikka toimii

Teknisesti enum toimii pilotin antamien kokemusten perusteella Rostelan mukaan ”odotetusti eli hyvin”.

”On kuitenkin muistettava, että Suomessa on liki kymmenen miljoonaa puhelinnumeroa jaettuna yli 6200 lohkoon. Miten kenties miljoonat numerot pitää laittaa järjestelmään niin, että sen ylläpitäminen on kohtuullisen vaivatonta ja suorituskyky säilyy hyvänä”, Rostela pohtii.

”Miten hallitaan numeroiden lisäykset, muutokset, poistot, loppuasiakkaan palvelujen ylläpitäminen? Miten tehdään turvallinen järjestelmä, jota ei voi käyttää väärin? Näihinkin asioihin saadaan varmasti vastaukset pilotin avulla”, Rostela sanoo toiveikkaana.

”Tällä hetkellä eurooppalaisten etupäässä kokeellisten enum-palvelujen oleellisin käyttökohde ovat sip-puhelut. Yhdysvalloissa enumia käytetään myös multimediaviestien ohjaamiseen”, Klaus Nieminen kertoo. Hänen näkemyksensä mukaan Suomi on kärjen tuntumassa samalla viivalla useiden enum-kokeita tekevien maiden kanssa.

”Itävalta taitaa olla ainoa maa maailmassa, jossa kaupallinen vaihe on jo selkeästi alkamassa.”

Enum-päätelaitteetvielä harvassa

Suomen enum-pilotin suunnittelussa operaattoreiden (Elisa, TeliaSonera, Finnet, Song Net-works, Saunalahti) joukossa ainoan laite- ja järjestelmätoimittajan Nordic LAN&WAN Communicationsin tuotepäällikkö Kari Salmela toteaa minkä tahansa modernin nimipalvelimen voivan tuottaa enum-palvelut.

”Enumia käyttäviä päätelaitteita on kuitenkin harvemmassa. Kuitenkin muun muassa edustamassamme Snom-sip-puhelimessa noita ominaisuuksia on, samoin edustamissamme puhepalvelinproxyissa.”

”Testaamme eri tekniikoita ja tuotteita julkistetaan, kunhan Suomen kansallinen pilotti tulee kaupalliseen vaiheeseen”, Kari Salmela kertoo.

Hän arvelee suomalaisia yrityskäyttäjistä valtaosaa sip/enum-pohjaisten ratkaisujen koskettavan 2-3 vuoden aikajänteellä, mutta uuden tekniikan ensimmäisiä hyödyntäjiä jo vuoden sisällä.

Sip tulee jo koteihin asti

Yksityisiäkin koskettavia sip-palveluja on jo kaupallisesti tarjolla: niin Elisan kuin Sonerankin laajakaistaliittymiin saatavat puhelupalvelut hyödyntävät sipiä. TeliaSoneran HotSip-nimisen yrityksen toimittamassa ratkaisussa hyödynnetään melko kattavasti myös sipin multimediaviestipalveluja.

Myös Nortel Networks on ehtinyt saada jo Suomesta asiakkaan hiljan julkistetulle MCS 5100 -multimediapalvelimelleen.

”Sip-palvelin on jo asennettu asiakkaan käyttöön ja he ovat sitä parhaillaan ajamassa sisään isommalle joukolle”, Jari Salokannel kertoo.

Uuden palvelimen kauppa lähtee hänen arvionsa mukaan käyntiin yritysten kautta.

Operaattorimarkkinoiden ongelma on Salokanteleen mukaan se, että niiden liittymät eivät vielä ole QoS (quality of service) -tasoisia. ”Operaattorit eivät mielellään lähde tarjoamaan palveluja, joiden päästä-päähän riittävästä luotettavuudesta ei voida olla täysin varmoja.”sip:

Sip on ip-verkoissa toimiva merkinantoprotokolla, jonka avulla muodostetaan ja puretaan erilaisia multimediaistuntoja päätelaitteiden ja palvelimien välillä. Vanhempi samaan tarkoitukseen käytetty protokolla on H.323.

w www.sipforum.org

w www.pulver.com/products/sip/

enum:

Enum pohjautuu Internetin nimipalvelinjärjestelmä dns:ään. Se muuntaa telealan standardointijärjestön puhelinnumerostandardin E.164 mukaisen puhelinnumeron Internetistä tutuksi osoitteeksi, josta voi tehdä sip- ja muitakin käyttäjien sinne antamia yhteystietoja. Esimerkiksi numeroa +358 9 1234567 vastaava osoite on 7.6.5.4.3.2.1.9.8.5.3.e164.arpa

w www.itu.int/osg/spu/enum/

w www.ficora.fi/suomi/tele/enum.htm

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    8. 8

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    9. 9

      Tutkija: Joka neljäs työtön tosiasiassa työkyvytön tai tuen tarpeessa

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    9. 9

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää