Valikko

Viro ajanut Suomen ohisähköisessä henkilökortissa

Suomessa on käytössä vain reilut 30 000 Väestörekisterikeskuksen hst-korttia. Virossa asiat ovat Suomea huomattavasti pidemmällä. Sähköinen henkilökortti on ollut käytössä kaksi vuotta.

Hst-kortteja on Virossa jo 400 000 ja kasvua on luvassa. "Puoli miljoonaa menee rikki tänä vuonna", Viron talous- ja tietoliikenneministeriön it-neuvonantaja Mait Heidelberg povaa. Heidelberg uskoo, että todellisia aktiivikäyttäjiä on noin 5 000.

Suomessa veroehdotuksen voi tehdä Internetin kautta ehkä vasta vuonna 2006, mutta virolaiset ovat tässäkin suhteessa suomalaisia edellä. "Tänä vuonna kolme neljäsosaa veroilmoituksista jätettiin Internetin kautta", Mait Heidelberg kertoo.

Virossa hst-korttia käyttävät jo esimerkiksi verkkopankit asiakkaan tunnistamiseen. Valtio tarjoaa kaikille kortin omistajille muuttumattoman sähköpostiosoitteen eli osoitteeseen tulleet sähköpostit ohjataan edelleen kortin käyttäjän valitsemiin osoitteisiin.

Internet ei kiinnosta kaikkia

Hst-korttiin voidaan tallentaa paljon tietoa kortin käyttäjästä, esimerkiksi äidinkieli. Kortin omistava henkilö voi Internetin kautta käydä katsomassa, mitä tietoja hänestä on tallennettu. Virossa on menty jopa niin pitkälle, että lait tulevat voimaan, kun niiden sisältö on julkaistu Internetissä.

Viron lain mukaan kirjastoissa on oltava laajakaistaliittymät asiakkaita varten. Heidelbergin mielestä ongelmana kirjastoissa ovat nettiliittymää pelaamiseen käyttävät lapset.

Virossa on Suomea paremmat mahdollisuudet saada kansalaiset laajakaistaisen Internet-liittymän käyttäjiksi. "Tällä hetkellä 90 prosenttia virolaisista asuu alueella, jossa on mahdollisuus hankkia adsl-yhteys", Heidelberg tietää.

Ongelma ei siis ole tekninen, toisin kuin Suomessa. Heidelbergin mukaan ongelmana on enemminkin se, että merkittävä osa kansalaisista ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut Internetin käytöstä.

Viron valtiolla ei ole yksiin kansiin koottua laajakaistastrategiaa Suomen tavoin. Ministeriön asiantuntija kuitenkin uskoo, ehdotus saadaan valmiiksi vielä tämän vuoden puolella.

Vesiputket vedetty,kaapelointi puuttuu

Kaupungeissa laajakaistaliittymän voi saada adsl:llä, kaapelimodeemilla ja wlanilla toteutettuna. Esimerkiksi Tallinnassa on 150 julkista, rekisteröityä wlan-tukiasemaa ja koko Viron alueella lähes 300. Satelliitin kautta toteutettuja liittymiä on vähän. Laajakaistaisten liittymien kuukausihinnat alkavat noin 200 Viron kruunusta eli hieman alle 20 eurosta.

Heidelbergin mukaan Tallinnaan on rakennettu kiinteistöjä, joiden perusinfra on saattanut jäädä osin puutteelliseksi. "Tallinnan vieressä on uusia asuinalueita, joissa on nopealla aikataululla rakennettuja kiinteistöjä. Näissä ei ole perinteistä puhelinkaapelointia ollenkaan. Tämä on hieman huolestuttavaa".

Viron valtion it-asiantuntija uskoo, että vuonna 2005 järjestettävissä vaaleissa äänestäjät voivat käyttää sirukorttiaan äänestämiseen Internetin kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    10. 10

      Jalat alta työmatkalla – se maksaa paljon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää