Valikko

Vasta joulumyynti voi nostaa Nokiaa

Gartnerin analyytikon Ben Woodin mielestä kännykkäjätti nuokahti ja unohti trendit

Samalla kun Nokia seuraa markkinaosuutensa kutistuvan, se joutuu myös katsomaan, kuinka sen imago edelläkävijänä rapistuu.

Näin sanoo tutkimuslaitos Gartnerin analyytikko Ben Wood, jonka mielestä esimerkiksi Motorola, Siemens ja Sony Ericsson ovat kiilanneen trendikkyydessä Nokian ohi.

– Nokiahan on aina ollut turvallinen ja paras. Jos sen sijaan mittarina on ”cool”, Nokia on selvästi menettänyt ykkössijan. Se ei ole haistanut uusimpia trendejä.

Woodin mukaan Nokia on sortunut itsevarmuuteen ja kuvitellut voivansa myydä juuri mitä se haluaa. Seurauksena yhtiö joutuu taistelemaan markkinaosuuksistaan vuoden loppuun saakka.

– Toinen vuosineljännes tulee olemaan taistelua. Kolmannella neljänneksellä Nokia pystynee vakauttamaan markkina-asemansa uusien tuotteiden myötä. Mutta vasta viimeisellä kvartaalilla yhtiö voi alkaa taas rakentaa, Wood toteaa.

Strategy Analytics -tutkimusyhtiön tuoreen arvion mukaan Nokian markkinaosuus olisi pudonnut jo alle 30 prosenttiin. Gartner ei ole vielä arviotaan julkistanut, mutta Woodin mukaan kyse on ”huomattavasta laskusta”. Nokia itse pitää sinnikkäästi kiinni 35 prosentin arviostaan.

Muoti syrjäyttääteknologiaa

Ben Woodin mukaan Nokian ongelmat eivät kulminoidu paljon puhuttuihin simpukkapuhelimiin. Yleisempi syy on yhtiön itsepäinen kustannuskeskeisyys, joka on tarkoittanut kompromisseja.

Nokia on esimerkiksi siirtynyt hitaasti 4 000 värin näyttöteknologiasta 65 000 värin tekniikkaan. Se tarkoittaa matalampia kustannuksia ja suurempaa tuotantoa, mutta jotain on unohtunut.

– Insinööri voi ajatella, että kannattaa säästää näyttöteknologiassa. Samalla saattaa kuitenkin jäädä huomaamatta, että muoti merkitsee kännykkämarkkinoilla nykyään vähintään yhtä paljon kuin teknologia.

Woodin mukaan esimerkiksi yksilölliset muovikuoret ja kevyet akut ovat osoittautuneet yllättävän tärkeiksi. Nokia on ollut hidas myös kamerapuhelinten ja blue toothin käyttöönotossa.

Yksi selitys löytyy Nokian keskittymisestä pioneerihankkeisiin kuten N-Gageen, multimediaan ja enterprise-tuotteisiin, mikä on vienyt parhaan terän ydintuotteiden suunnittelusta.

– Pitkällä aikavälillä ratkaisu on viisas, mutta tästä vuodesta se tekee todella vaikean.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää