Kymmenen suuryhtiötä lisäsimarkkinointiosaamista hallituksessa

Stora Enson hallitus vahvistui Sara Leen markkinoinnista vastaavalla johtajalla, Nokian Renkaat Bridgestonen Euroopan-myyntijohtajalla

Joka kuudes Suomen suurimmista yrityksistä kasvatti tänä keväänä markkinoinnin ja myynnin painoarvoa hallituksissaan. Ensimmäistä kertaa oman konsernin ulkopuolista markkinointi-, myynti- tai viestintäosaamista otti hallitukseensa viisi yhtiötä: M-real, Stockmann, Tietoenator, Uponor ja Wärtsilä.

Tämä kävi ilmi, kun Taloussanomat kävi läpi 50 markkina-arvoltaan suurinta suomalaista pörssiyritystä sekä pörssin elintarviketeollisuuden, viestinnän, liikenteen ja muu teollisuus -ryhmien yritykset, jotka mahtuvat sadan suurimman suomalaisen joukkoon.

Etsimme markkinointiyritysten johtajia ja markkinointi- tai viestintäjohtajia, Unileverin kaltaisten markkinointi-intensiivisten tai SanomaWSOY:n kaltaisten mainonnasta vahvasti elävien yritysten johtajia. Yhteensä kävimme läpi 58 yhtiön hallitukset.

Nousussa on nyt kansainvälinen markkinointiosaaminen. Nyt tutkituista yhtiöistä vain neljä oli viime syksynä hankkinut hallitukseensa markkinoinnin asiantuntemusta ulkomailta. Nyt joukko kasvoi seitsemään.

Osa uusista hallitusten suomalaisistakin markkinointiosaajista toimii hyvin kansainvälisesti. Esimerkiksi BBH:n toimitusjohtaja Christian Ramm-Schmidt tuonee snack-yhtiö Chipsille osaamista Venäjän-valloitukseen. Huhtamäen hallitukseen noussut Sanoma Magazinesin toimitusjohtaja Eija Ailasmaa taas tuntee hyvin sekä Keski- että Itä-Euroopan markkinat.

Vaikeuksissa rypeneet metsäyhtiöt hakevat nekin helpotusta markkinoinnin osaajista. Peräti kolme niistä hankki kevään yhtiökokouksissa hallitukseensa lisää markkinointi- ja myyntiosaamista.

UPM ja M-real jäävät yhä kakkoseksi Stora Ensolle, jonka hallitukseen valittiin uutena jäsenenä kulutustavarajätti Sara Leen globaalista markkinoinnista ja myyntikäytännöistä vastaava johtaja Lee Chaden.

Matkustajalauttoja liikennöivä Viking Line sai hallitukseensa vahvan tason markkinointiosaamista, kun suuren ruotsalaisen suoramarkkinointiyhtiön Svensk Direkt Reklamin perustajaomistaja Erik Grönberg otti haasteen vastaan. Toisaalta Chipsin hallituksen puheenjohtaja Sture Carlsson jätti hallituksen.

Joskus uusi iso omistaja tuo lisää markkinointiosaamista. Viidenneksen Nokian Renkaista omistava rengasyhtiö Bridgestone istutti suomalaisyhtiön hallitukseen Euroopan-myyntijohtajansa Mitsuhira Shimazakin.

Hackmanin uusi omistaja, italialainen Ali Group puolestaan pisti Hackmanin hallituksen kokonaan uusiksi. Suurkeittiöitä ja design-astioita tuottava Hackman ylpeili vielä syksyllä Suomen komeimmalla markkinointihallituksella: siinä istuivat Nokian konsernimarkkinointia johtanut Martin Sandelin, jokerijohtaja Hjallis Harkimo, Fazerin toimitusjohtaja Berndt Brunow ja Vaisalan säähavaintotuotteiden markkinointi- ja myyntijohtaja Jan Hörhammer.

Hackmanin uusi hallitus koostuu omistajasuvun edustajan Filippo Bertin lisäksi Alin talousjohtajasta Angelo Viglionesta, Hannes Snellman -yhtiön asianajajasta Tuomo Vähäpassista ja Evli Pankin senior partnerista Jari Piiponniemestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää