Valikko

Kiinteistöyhtiöillä menee kovaa

Kiinteistösijoitusyhtiöillä on mennyt Helsingin pörssissä lujaa ihan niin kuin kiinteistömarkkinoilla muutenkin viime aikoina. Viime vuonna kiinteistösijoitusyhtiöitä edustava Hex-sijoitusyhtiöindeksi päihitti reippaasti Hex-portfolioindeksin.

Esimerkiksi Cityconin osake on kallistunut vuodessa 87 prosenttia, Polar-kiinteistöjen 63 prosenttia, Spondan 41 prosenttia, Tallberg-kiinteistöjen 69 prosenttia, Technopoliksen 39 prosenttia ja Interavantinkin 19 prosenttia.

Ne ovat rikkoneet vanhat lait, jonka mukaan kiinteistöalan ei olisi enää vähään aikaa pitänyt olla kiinnostava, kun sitä ei enää tarvita turvasatamaksi koko pörssin käännyttyä nousuun.

Kiinteistöalalla on nyt kuitenkin tapahtumassa sen verran suuri murros, että vanhat lait eivät enää päde.

Sen lisäksi, että ulkomaiset sijoittajat ovat napsineet kiihtyvällä vauhdilla suomalaisia kivitaloja ja kauppakeskuksia, ne ovat myös ottaneet haltuunsa suomalaisia kiinteistösijoitusyhtiöitä kuten Cityconin ja Polar Kiinteistöt.

Ulkomaiset omistajat varautuvat näin osaltaan vireillä olevaan kiinteistörahastolain muutokseen, jonka myötä kiinteistösijoitusyhtiötkin voisivat muuttua listatuiksi kiinteistörahastoiksi ja samalla aiempaa kiinnostavimmiksi kohteiksi sijoittajille. Nimittäin, vaikka kurssinousu onkin nyt ollut reipasta, niin totuuden nimissä on sanottava, että kiinteistösijoitusyhtiöt eivät ole pörssin liikkuvimpia osakkeita.

Kiinteistösijoitusyhtiöiden muuttuminen listatuiksi kiinteistörahastoiksi kuitenkin tekisi niistä osinkotuotoltaan sijoittajille entistä houkuttelevampia, koska ne joutuisivat jakamaan koko tuloksensa osinkoina.

Ilman muuttumista rahastoksi niiden kohtalo voisi sen sijaan olla kova, kun osinkoverotuksen muutos jatkossa vähentäisi osingonjakajina kunnostautuneiden yhtiöiden houkuttelevuutta.

Kiinteistösijoitusyhtiöt ovat siis yksi mahdollinen joukko, jotka voisivat olla kiinnostuneita muuttumaan kiinteistörahastoiksi, kun asiasta saataneen remontoitu laki vuoden päästä. Ainakin monessa muussa maassa, viimeksi Ranskassa, ne ovat halutessaan voineet tämän muutoksen tehdä.

Tähän mennessä Suomessa ainakin Sponda on vilkuttanut ajatukselle vihreää valoa.

Valtiovarainministeriössä parhaillaan vireillä olevassa lakiremontissa on kyse seitsemän vuotta sitten luodusta kiinteistörahastolaista, joka on osoittautunut sen verran sudeksi, että yhtään lain tarkoittamaa ns. REIT-mallista listattavaa kiinteistörahastoa ei ole perustettu, koska niihin sijoittaminen ei olisi verotuksellisesti järkevää. Sijoituksia niihin kohdeltaisiin nimittäin epäedullisemmin verotuksessa kuin suoria kiinteistösijoituksia. Lakiremontissa rahastojen perustaminen on tarkoitus tehdä houkuttelevammaksi.

Sijoittajan kannalta uusimuotoinen kiinteistörahasto olisi kiinnostava ennen kaikkea taatun osinkovirtansa ansiosta. Kaavaillun mallin mukaan rahaston jakamat osingot eivät tulisi kaksinkertaisen verotuksen piiriin, vaan vain osingonsaaja maksaisi niistä verot. Edellytyksenä olisi, että rahasto jakaisi 95–100 prosenttia tuloksestaan osinkoina.

Sijoituskohteena rahasto olisi nykyisiä kiinteistösijoitusyhtiöitä riskittömämpi muun muassa salkkunsa suuremman hajautuksen takia.

Yhdysvalloissa tällaisten listattujen sijoitusrahastojen suosio on kasvanut reippaasti ja niiden tuotot ovat päihittäneet suuryhtiöiden S&P 500 -osakeindeksin tuotot. Muista osakesijoituksista ne ovat eronneet vähäisemmän volatiliteettinsa ansiosta.

Muita mahdollisia kiinteistörahastojen perustajia tai sellaiseksi muuntuvia voisivat olla myös listaamattomat kiinteistösijoitusyhtiöt. VVO:n ja Saton kaltaiset asuntorakentajat voisivat laittaa kovan rahan asuntonsa rahastoon.

Tätä ilmeisesti ennakoi työeläkeyhtiö Ilmarinen, joka toissapäivänä osti osuuden VVO:sta. Se on sanonut kiinteistörahastojen kiinnostavan, kunhan niitä kohdellaan vero- ja vakavaraisuusmielessä tasavertaisesti suorien kiinteistösijoitusten kanssa.

Tel-yhtiöt voisivatkin välttyä monelta murheelta, jos kiinteistörahastot olisivat jo todellisuutta Suomessa. Ei ainakaan syntyisi epäilyjä siitä, onko asiakkaita kalasteltu huonotuottoisilla kiinteistökaupoilla. Eikä olisi vaaraa joutua keskelle kulttuuritaistelua kuten on käynyt Varmalle Finalysonin värjäämön purkamishankkeessa Tampereella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää