Pixar polskutti Nemon vanavedessä

Animaatioelokuvia valmistava Pixar kolminkertaisti tuloksensa ja tuplasi myyntinsä alkuvuonna. Yhtiön viime vuoden kassamagneetti «Nemoa etsimässä» oli suurin mutta ei ainoa syy menestykseen.
Pixarin nettotulos kipusi 26,7 miljoonaan dollariin vuoden takaisesta runsaasta kahdeksasta miljoonasta dollarista. Osakekohtainen tulos oli 0,46 dollaria, kun se vuosi sitten oli 0,15 dollaria. Luvut olivat analyytikoiden odotuksia paremmat.

Myynti kasvoi lähes 54 miljoonaan dollariin vertailukauden 19 miljoonasta dollarista.

Lukuja kaunisti varsinkin Nemoa etsimässä -elokuvan dvd-version mainio myynti. Yhtiö odottaa Nemon videomyynnin nousevan 40 miljoonaan kappaleeseen tänä vuonna.

Toisaalta Bloombergin haastattelemat analyytikot huomauttavat, että myös aiemmin valmistuneiden piirroselokuvien videomyynti sujui erittäin hyvin.

Alkuvuonna Pixarin toimitusjohtaja Steve Jobs lopetti neuvottelut elokuvien jakelusta Walt Disney Companyn kanssa. Yhtiöiden aiempia hittielokuvia ovat Nemon ohella olleet muun muassa «Toy Story» ja «Ötökän elämää».

Tietokoneyhtiö Applen perustaneen Jobsin mukaan hän saanut useita yhteydenottoja Hollywoodin muilta suurilta elokuvayhtiöiltä.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Astianpesukoneesta tihkuu vettä, kännykkä katoaa – tällaisissa tapauksissa vakuutus ei aina korvaa

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Testihuijauksen myöntänyt Nokian Renkaat syöksyy pörssissä

    10. 10

      Venäjä kriisin ristiriita: luksusautot myyvät edelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää