Korkojen nousu painaa osakkeita

Yhdysvaltojen perjantaina julkistama työllisyystilasto poisti viimeisetkin epäilyt Federal Reserven koronnostosta, ja ainoastaan noston ajankohta ja koko ovat enää avoimia kysymyksiä. Nopeimmin reagoivat ennustajat veikkaavat jo puolen prosenttiyksikön korotusta Fedin kesäkuun kokouksessa, mutta tämä näyttää ainakin toistaiseksi ylilyönniltä: näin nopea täyskäännös osoittaisi Fedin olleen pahasti hakoteillä pitkin talvea, eikä ainakaan helpottaisi taloutta terroriuhan vuoksi vaivaavaa epävarmuutta.

Pitkän obligaatiotuotot jatkavat voimistuvan talouskasvun ja kovenevan inflaation hinnoittelemista, ja korkotason nousu painaa Yhdysvaltojen osakemarkkinoita pahasti. Talouden toivotun kasvun ei siis uskota enää riittävän kasvattamaan yritysten tulosta tai kannattavuutta.

Se, että tilastoitu työviikko ei pidentynyt vaikka työvoiman määrä lisääntyi kertoo myös siitä, että yritysten toiminta ei ole vielä kasvanut samaa tahtia niiden työvoiman kanssa. Tulos kertoo kenties työpaikkojen lisääntymisen johtuvan pikemminkin siitä, että vuoden mittaan patoutunut työvoiman kysyntä on purkautunut parin viime kuukauden mittaan.

Oman osansa talouskehityksen epävarmuuteen tuo edelleen terrorin vastainen sota. Tshetsheniassa tehty pommi-isku osoittaa Venäjän olevan edelleen kaukana rauhantilasta, ja taistelut Irakissa jatkuvat samalla kun vankien kohtelussa paljastunut skandaali heikentää Yhdysvaltojen johdon poliittista arvovaltaa entisestään. Raakaöljyn hinnan nousu heijastaa Lähi-Idän levottomuuksia, ja aiheuttaa omat inflaatiopaineensa koko maailman talouteen.

Osakemarkkinoilla on ollut synkeä viikonloppu. Yhdysvalloissa työllisyystilasto ajoi korot nousuun ja osakkeet laskuun. Dow Jones heikkeni perjantaina 1,2, S&P 500 1,4 ja Nasdaq yhden prosentin.

Japanissa Nikkei on sukeltanut 5,1 ja Topix 4,6 prosenttia Yhdysvaltojen korkojen nousun alennettua vientityritysten kasvuodotuksia. Pudotusta vauhditti NTT Docomon odotettua heikompi tulos ja yhtiön antama varoitus siitä, että sen tulos on kärsinyt hintakilpailusta halvempien operaattoreiden kanssa.

Hang Seng on heikentynyt 2,8 ja Kospi 6,1 prosenttia. Hongkongin markkinoita painavat Kiinan hallituksen yritykset jarruttaa maan talouskasvua samalla, kun tilanne uhkaa kiehua yli, ja Korean markkinoita heikentävät elektroniikkayritysten heikentyneet vientinäkymät.

Eurooppa sulattelee Yhdysvaltojen korko-odotuksia joihin euron heikentyminen tuonee lievitystä.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto kiipesi 2,35 prosentista 2,6 prosenttiin ja kymmenvuotinen 4,6 prosentista 4,75 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen kiipesi perjantaina 2,5 prosentista 2,58 ja kymmenvuotinen 4,23 prosentista 4,30 prosenttiin. Euroalueen rahamarkkinat suhtautuvat tilanteeseen maltillisesti, ohjauskorkoihin ei odoteta muutoksia lähiaikoina.

Valuuttamarkkinoilla dollari ponkaisi 110,5 jenistä 113 jeniin Aasian markkinoilla ja euro luisui perjantai-iltana 1,205 dollarista 1,185 dollariin. Jeneissä euro kipusi 132,5 jenistä 133,5 jeniin mutta päähuomio kohdistui kuohuntaan dollarikorkojen ympärillä.

Viikko alkaa tilastomielessä rauhallisesti. Yhdysvalloista saadaan uusia lukuja vasta keskiviikkona, ja euroalueen luvuista tärkeimmät kertovat Ranskan maaliskuun teollisuustuotannon huomenna.

Tiistaina saadaan myös OECD:n Eurooppaa koskeva talousennuste. Keskiviikkona euroalueella julkistetaan Saksan huhtikuun inflaatiotiedot ja Ranskan tammi-maaliskuun kokonaistuotanto. Torstaina saadaan Saksan vastaava lukema, Ranskan huhtikuun inflaatiotiedot ja Italian maaliskuun teollisuustuotanto. EU:n viranomaiset käsittelevät Italian budjettinäkymiä tällä viikolla, mikä saattaa aiheuttaa omat värinänsä ainakin Italian obligaatiotuottoihin.

Yhdysvaltojen tärkeimmät tilastot tulevat vasta perjantaina, keskiviikkona saadaan maaliskuun kauppavaje, torstaina huhtikuun tuottajahinnat ja alustava vähittäismyynti, mutta perjantaina julkistettavat huhtikuun inflaatio, teollisuustuotanto ja teollisuuden kapasiteetin käyttö jättävät ne varjoonsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää