Öljyosakkeet ovathyvä inflaatiosuoja

Raakaöljyn reipas hinnannousu näkyy eurooppalaisten energiayhtiöiden kursseissa. Öljyn hinnannousu tietää muulle taloudelle lisäkustannuksia, mutta öljy-yhtiöille se tarkoittaa kasvavia voittoja. Sijoittajan kannalta öljyosakkeet ovatkin tärkeitä riskin hajauttamisen kannalta.

Euroopassa seurataan yleensä Pohjanmeren Brent-öljyn hintakehitystä. Helmikuun jälkeen Brent-öljy on ollut koko ajan selvässä nousussa, mutta huhtikuussa sen hinnassa tapahtui pyrähdys uusille tasoille.

Pohjanmeren Brent-öljy maksaa nyt 37,78 dollaria barrelilta. Raakaöljy on kalleimmillaan kolmeentoista vuoteen.

Hinnannousu on ollut bensavetoista. Yhdysvalloissa bensan kulutus kasvoi huhtikuussa neljä prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Kiinan alati kasvavat markkinat imevät kaiken ylimääräisen bensan Euroopasta. Öljy-yhtiöiden öljyn jalostusmarginaalit ovat kasvaneet tämän vuosituhannen huippuunsa.

Öljymarkkinoiden heilahtelua voimistavat lisäksi spekulatiiviset sijoittajat, jotka etsivät ansaintamahdollisuuksia öljyllä pelaamalla. Bensa ei ole koskaan ollut yhtä kallista kuin nyt.

Eurooppalaisten öljy-yhtiöiden osakkeet ovat nousseet mukavasti raakaöljyn hinnan tahdissa. Stoxx 600 energia -indeksin markkina-arvosta 90 prosenttia muodostavat öljyjätit BP, Total, Royal Dutch Petroleum, Shell ja Eni.

Koko Euroopan markkinat kattavasta Stoxx 600 -indeksissä energia-alan markkina-arvo on yli kymmenen prosenttia. Ilman öljy-yhtiöiden hyvää kurssinousua koko markkinoita kuvaava indeksi olisi painunut viime kuukausina selvästi enemmän.

Öljyn hinta on yksi merkittävimmistä inflaation vauhtiin vaikuttavista tekijöistä. Siksi öljyosakkeet ovat sijoittajille hyvä inflaatiosuoja, sillä öljy-yhtiöt pystyvät siirtämään öljyn hinnannousun vaikutuksen välittömästi tuotteidensa hintoihin.

Öljykriisien aikana inflaatio laukkasi ja haittasi länsimaiden talouskehitystä, mutta öljy-yhtiöt pystyivät tekemään tukevaa tulosta.

Euroaluetta on jossain määrin suojellut öljyn hinnannousun vaikutuksilta heikko dollari. Raakaöljyn hinta määritellään maailmanmarkkinoilla dollareissa. Koska dollari on heikentynyt suhteessa euroon, öljyn hinnannousun vaikutus eurotaloudelle on jäänyt lievemmäksi kuin dollaritaloudelle.

Venäjän talous on puhtaasti öljyvetoinen. Maan osakemarkkinoiden viime vuosien huima nousu perustuu nimenomaan öljy- ja kaasuyhtiöiden hyvin vetävään vientiin.

Venäjän osakemarkkinoiden luulisi nousseen viime kuukausina, mutta niiden suunta onkin ollut laskeva.

Yksi merkittävä selittäjä kurssikehitykselle on öljyjätti Jukos. Venäjän veroministeriö vaatii Jukosia maksamaan 3,5 miljardia dollaria jälkiveroa. Kremlistä on vihjailtu, että muutkin öljy-yhtiöt saattavat saada pian verottajalta postia.

Venäjän osakemarkkinat ovat nousseet nimenomaan ulkomaisten sijoittajien dollarivirran ansiosta. Odotukset koronnostosta Yhdysvalloissa ovat kääntäneet dollarivirran suunnan.

Öljystä saadut vientitulot aiheuttavat Venäjän taloudelle muutenkin tasapaino-ongelmia. Vahvistunut rupla on heikentänyt maan teollisuuden kilpailukykyä, siksi monet jo toivovat öljyn hinnan laskua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää