Toimistotilojen kysyntä virkistyy

Kiinteistötalouden instituutin mukaan etenkin uudet tilat löytävät aiempaa nopeammin vuokralaisia

Kotimaiset kiinteistömarkkinat ovat piristymässä muutaman vuoden alamäen jälkeen. Kiinteistötalouden instituutin (KTI) katsauksen mukaan toimistovuokrien kolme vuotta jatkunut laskusuuntaus näyttäisi olevan taittumassa, ja uusia vuokrasopimuksia on solmittu selkeästi aiempaa ripeämpään tahtiin.

Myös uusia kehityskohteita käynnistellään varovasti. Markkinoiden kahtiajako on kuitenkin edelleen selkeä. Uudet, korkealuokkaiset tilat houkuttelevat, mutta muuttajien jäljiltä tyhjilleen jäävien tilojen kysyntä on selkeästi heikompi. Muutamilla alueilla tilaa on yhä tyhjillään ja tuottamattomana suuriakin neliömääriä.

KTI:n Helsingin keskustan toimistovuokrien kehitystä kuvaavan indeksin pisteluku laski kuluneella puolivuotisjaksolla 1,2 prosenttia. Vuositasolla laskua kirjattiin 2,6 prosenttia eli lasku on taittumassa.

Viime aikojen loiva laskusuuntaus on johtunut lähinnä aivan kalleimpien tilojen hintojen joustosta.

Helsingin keskustan pienistä ja hyväkuntoisista liiketiloista on tehty kosolti uusia vuokrasopimuksia koviin hintoihin. Hyvien liikepaikkojen kysyntä on säilynyt kovana ja vuokratasot korkeina myös Espoossa ja Vantaalla.

Espoossa tilanne on liki vastaava kuin Helsingissä eli huipputiloille löytyy halukkaita käyttäjiä hyvällä vuokratasolla.

Espoossa on instituutin mukaan silmiinpistävää myös vuokrasopimusaktiviteetin huomattava kasvu.

Vantaa, Tampere, Turku, Oulu ja Jyväskylä noudattavat pitkälti samaa kaavaa pienin aluekohtaisin erikoisuuksin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    5. 5

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    6. 6

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    7. 7

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää