Valikko

Italia säästyi Ecofininvajevaroitukselta

EU-maidenvaltiovarainministeritpelkäävät öljynkallistumisenestävän talouskasvua

EU-maiden valtiovarainministerit eivät antaneet Italialle ennakkovaroitusta maan julkisen talouden huonosta hoidosta.

Italian valtiovarainministeri Giulio Tremonti lupasi laatia heinäkuun 5. päivän ministerikokoukselle uudet suunnitelmat, joilla maa yrittää panna vajeensa kuriin.

Euroopan komissio kärsi jälleen arvovaltatappion taistelussaan vakaus- ja kasvusopimuksen puolesta.

Komissio oli ehdottanut Italialle varoituksen antamista, koska maan budjettivaje nousee tänä vuonna komission laskelmien mukaan jo 3,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Jos Italia ei ryhdy säästötoimiin, vaje paisuu ensi vuonna neljään prosenttiin bkt:sta. EU:n rahakomissaari Joaquin Almunia tosin muistutti eilen, että Italian varoitus on vielä mahdollinen.

Ecofin-neuvoston puheenjohtaja Charlie McCreevyn mukaan euroalueen ministerit kannattivat yksimieliseti Italian säästämistä ennakkovaroitukselta. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäkikään ei äänestänyt vastaan, vaikka ministeriö oli ennen kokousta varoituksen kannalla.

– Italia sitoutui selkeästi siihen, että se valmistelee heinäkuun kokoukseen omat kattavat esityksensä. He vakuuttivat palaavansa liiallisen alijäämän tieltä normaaleihin käytäntöihin, Kalliomäki uskoo.

Kalliomäen mielestä ennakkovaroituksen antamisesta Italialle on tehty liian dramaattinen asia.

Öljyn kallistuminenuhkaa talouskasvua

Vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista pitäisi Kalliomäen mielestä tarkastella enemmän maakohtaisesti.

– Voimakkaat menoleikkaukset voivat joissakin maissa viedä kuluttajilta luottamuksen.

Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa vähäinen talouskasvu on syntynyt ainoastaan vientikysynnästä, mikä sekään ei ole Kalliomäen mukaan hääppöisissä kantimissa.

Suomessa talouden kasvu on hyvin voittopuolisesti perustunut kotimaiseen kulutuskysyntään, sillä kuluttajilla on ollut vahva luottamus talouteen.

EU:n valtiovarainministerit pelkäävät, että talouskasvu ei piristy odotusten mukaisesti ja ovat erityisen huolissaan öljyn hinnan jyrkästä noususta.

– Öljyn hinnan nousu on hälyttävin ongelma, koska se iskee suurin piirtein samalla voimalla kaikkiin, sanoo Kalliomäki.

Ministerit antoivat eilen komissiolle tehtäväksi arvioida keinoja, joilla talouskasvua voitaisiin piristää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    4. 4

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää