Palvelutalojen totuuden hetki

It-palvelualalla jo vuosia jatkunut kehitys alkaa näinä aikoina saada myös euroissa havaittavaa hahmoa. Perinteiset rajat laite-, sovellus- ja palveluyhtiöihin ovat ryskyen murtuneet ja markkinoille on syntynyt suuria täyden palvelun yhtiöitä.

Tämän kehityksen suomalaisittain näkyvimmät hahmot ovat Hewlett-Packard, IBM ja ehkä myös Fujitsu. Ne ovat luoneet uusia palvelukonsepteja ja muuntautuneet perinteisestä laitevalmistajan hahmosta nykyhetkessä toimiviksi palveluyhtiöiksi.

Perinteisistä palveluyhtiöistä etenkin TietoEnator tunnisti jo aiemmin tarpeen kasvaa ja on kiihkeästi kahminut yrityskaupoilla sateenvarjonsa alle pienempää ja suurempaa toimialaosaajaa Itämeren ympärillä.

Seuraavassa sarjassa muun muassa WM-data Novo ja Ementor ovat hakemassa omaa paikkaansa auringossa, mutta niillä on suhteellisen pienuuden lisäksi taakkana TietoEnatorin tavoin oma puuttuva laitekanta.

Kaikkein ahtaimmassa aukossa ovat keskisuuret palvelutalot, jotka häviävät oikeasti suuret kaupat isoille yhtiölle ja laitetaustaisille palvelutaloille, ja jotka eivät saa hyötyjä esimerkiksi suurista laitevolyymeistä.

Pienet palveluyhtiöt pärjäävät todennäköisesti keskisuuria paremmin pk-asiakaskentässä, sillä niiden oma kulurakenne on asiakaskunnan ostovoimaan verrattuna sopivalla tasolla; eivätkä suurten palvelutalojen ja pienten asiakkaiden polut muutenkaan juuri risteydy.

Lisähuolta perinteisille palvelutaloille tuo kasvava kustannustietoisuus, joka ulottuu jo syvälle yritysten omaan tietohallintoon ja sen prosesseihin. Sen seurauksena kasvava asiakasjoukko harkitsee palvelujen ulkoistusta ja virtualisointia, jolloin järjestelmä saadaan hallituksi jatkuvasti supistuvalla väkimäärällä.

HP:n, IBM:n ja Fujitsun ei useinkaan tarvitse kolkutella muiden laitevalmistajien ovilla kyselemässä laitteita osaksi toimituksia, vaan ne voivat hinnoitella raudan syvälle miinuskatteelle saadakseen pitkällä tähtäimellä hyvinkin kannattavan kaupan haaviinsa.

Lisäksi niillä on perinteisinä globaaleina laitetaloina valmiit asiakassuhteet valtaosaan merkittävistä suuryrityksistä.

Palvelukentän uudet pelurit ovat ryhmittäytyneet, kahmivat viikoittain isoja globaaleja ulkoistuksia ja tekevät vielä samalla perinteisiä yhtiöitä parempaa katetta.

Kuka väittää, etteikö pudotuspeli olisi jo pitkällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    5. 5

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    8. 8

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    9. 9

      Wall Street porskuttanut jo 12 päivää putkeen – Trumpin puhetta odotetaan

    10. 10

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    11. Näytä lisää