Valikko

Tietoyhteiskunta hyvissä kantimissa

TietoEnatorin uusi tietoyhteiskuntajohtaja:

”Tietoyhteiskunta-asiat on nostettu hallituksessa niin korkealle, kuin ne yleensä ovat nostettavissa”, hän arvioi.

Elonen on vanha tietoenatorilainen, mutta tietoyhteiskuntajohtaja-nimike on yhtiössä aivan uusi. Elosen mukaan hänen tehtäviinsä kuuluu sähköisten toimintaympäristöjen valmistelu- ja kehitystyö muun muassa hallitusohjelman pohjalta ja tukea TietoEnatorin asiakkaita erilaisissa e-hankkeissa.

Lisäksi Elosen johtama konsultointiyksikkö tarjoaa palveluja julkisen hallinnon organisaatioille uusien palvelu- ja toimintamallien kehittämisessä, johtamisessa ja muutosten läpiviennissä.

Varsinaisen työnsä ohella Elonen kuuluu jäsenenä hallituksen tietoyhteiskuntaneuvostoon ja sen alaisuudessa toimivaan erityisesti sähköiseen asiointiin perehtyvään työjaostoon.

Hän ei innostu Ruotsin mallin mukaisesta valokuidun vetämisestä joka kotiin, vaan antaisi mielellään markkinavoimien pitää huolta viimeisestä mailista. Kaistaa hänen mielestään ei ole kuitenkaan koskaan liikaa.

Tietoyhteiskuntaoppia johtajille

Uudesta tietoyhteiskuntajohtajuudesta huolimatta Elonen vakuuttaa jatkavansa strategisen ja operatiivisen johtamistyön konsultointia entiseen tapaan. Hänen johtamassaan konsultointiyksikössä työskentelee seitsemän kokenutta konsulttia.

Nimenomaan strategiseen johtamistyöhön hän pyrkii tuomaan lisää tietoyhteiskuntamaailmasta nousevaa näkemystä ja tietotaitoa, jolla johtamisesta rakennetaan entistä kokonaisvaltaisempaa.

”Tietoyhteiskuntahankkeiden kautta johtamiseen otetaan mukaan oikeasti toiminnallisia ratkaisuja. Tietoyhteiskuntaa jalkautetaan johtajistoon niin, että päästään rakentamaan tavoitteita ja priorisoimaan resursseja nykyistä tehokkaammin”, hän pohtii.

Palveluja puuttuu

Elosen mielestä julkisen sektorin olisi nostettava tuottavuutta, kasvatettava palvelusektorin osuutta ja otettava nopeammin käyttöön tietointensiivisiä malleja.

”Suomessa ollaan uusista teknologioista innostuneita, infrastruktuuri on hyvällä tasolla, ja myös viranomaisten välillä tietojenvaihto sujuu mallikkaasti, mutta silti kaikkia hyötyjä ei saada irti”, hän arvelee.

Elonen harmittelee Suomen insinöörivetoisuutta, kun sen sijaan olisi kirittävä palvelujen tuotannossa ja saatavuudessa, mihin hallitusohjelmassa on Elosen mukaan kiinnitetty erityshuomiota.

”Kansalaisille tarjottavissa julkisen sektorin palveluissa on paljon parannettavaa. Myös koko toimintakulttuuri tulisi muuttaa palvelulähtöisemmäksi. Palvelujen saavutettavuus ei saisi olla este”, hän huomauttaa.

Kuitenkin julkisen sektorin ja etenkin suurempien yritysten yhteistyö ja tahtotila tietoyhteiskunnan edistämiseksi on hyvä, mutta pienempien yritysten ja viranomaisten kesken puutteita löytyy hänen mielestään enemmän.

”Myös EU-ulottuvuus on pidettävä koko ajan mielessä. Yksittäinen maa ei voi olla tietoyhteiskuntasaareke ja irti ulkomaailmasta. Kuitenkin kansalliset piirteet, kuten rekisterit ja tietovarannot Suomessa mahdollistaisivat monipuolisia palveluja.”

Kokonaisuutena Elonen pitää julkisen ja yksityisen sektorin sujuvaa yhteistyötä jopa Suomen vahvuutena verrattuna useimpiin ulkomaihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Yle: Parkkisakoista valittaminen maksaa nyt 250 euroa – ”Pienituloiset nielevät kiukkunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää