Mikä pörssissä on nythalpaa vai onko mikään?

Patrik Moring, sijoituspäällikkö, Okopankki

> – Kyllä pörssistä löytyy halpojakin yhtiöitä. Minusta pörssi on reagoinut liian voimakkaasti koronnostopelkoihin.

Moring sanoo, että houkuttelevia yhtiöitä löytyy useammalta toimialalta, mutta ei halua nimetä sen tarkemmin hyviä toimialoja kuin yhtiöitäkään.

– Ne ovat yksittäisiä yhtiöitä ja ne pitää vain tietää, hän naurahtaa.

Marja Lehtiranta-Räty, sijoitusjohtaja, Sampo Pankki

> – Kasvua löytyy nyt Aasiaan, Venäjälle ja Euroopassa pieniin kasvuyhtiöihin sijoittavissa rahastoissa, Lehtiranta-Räty muotoilee.

Hän toteaa, että tällaisiin rahastoihin ”lienee sopivaa” laittaa korkeintaan viidennes sijoitusvarallisuudestaan.

– Muistutamme aina, että kun rahasto menee kovaa ylös, se voi tulla myös nopeasti alas.

Yleisesti Lehtiranta-Räty neuvoo hajauttamaan sijoituspottiaan maailmanlaajuisesti.

Kaj Forsström, sijoitusjohtaja, Nordea Varallisuudenhoito

> – Helsingin pörssissä kannattaa pitää silmällä Nokiaa ja sen alihankkijoita, erityisesti loppuvuonna.

Maailmalta Forsström suosittelee mausteeksi salkkuun lääketeollisuutta ja bioteknologiaa. Molempia kannattaa lähestyä hänestä rahastojen kautta.

– Erityisesti pienten bioteknologiayhtiöiden kanssa voi käydä hullusti, jos lähtee ostamaan suoraan, hän perustelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      34 miljoonan euron karkkikauppa: Candyking sai uuden omistajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää