Kokonaisverotuksen edullisuus voi työntää omistuksia Viroon

Yritykset käyttävät hyväkseen eri EU-maiden verotuksen eroja

Suomalainen teollisuus pitää mahdollisena omistusten siirtämistä Viroon, jos se siten saavuttaa veroetuja. Naapuriin suuntaavaa joukkoliikettä ei kuitenkaan ole syntynyt ainakaan vielä.

Rakennusyhtiö SRV Viitoset kertoi viime viikolla hakevansa veroetua Virosta. Se siirtää Helsingin Kampin työmaan virolaiselle tytäryhtiölleen osana viimevuotisia kauppajärjestelyjä. Näin yritys välttää Viron korkeat osinkoverot.

Tilanne alkoi kehkeytyä vuosi sitten, kun SRV Viitoset myi Viru-hotellin hotellitoiminnan ja irtaimiston Sokotelille. Epävirallisten tietojen mukaan SRV Viitoset sai kaupassa puoli miljardia kruunua eli noin 32 miljoonaa euroa. Rahan siirtäminen Suomeen osinkoina osoittautui liian kalliiksi, joten SRV alkoi miettiä sille vaihtoehtoja.

SRV Viitoset oli ensimmäinen yhtiö, joka kertoi järjestelystä julkisesti. Teollisuuden ja työnantajain TT:n veropolitiikan osaston johtajan Tero Honkavaaran veikkauksen mukaan vastaavat verojärjestelyt yleistyvät.

– Laajuutta on mahdoton veikata, mutta varmasti se selviää tänä vuonna. Yritykset alkavat arvioida ja laskea sen jälkeen, kun hallituksen veropakettiesitys tulee ulos, Honkavaara sanoo.

Yritys investoi ilmanveroseuraamuksia

TT:n veropoliittista asiamiestä Virpi Pasasta SRV Viitosten ratkaisu ei yllättänyt, koska yhtiöön jätettyä voittoa ei veroteta Virossa. Yhtiö maksaa veron sitten, kun se jakaa voiton omistajille. Järjestelynsä avulla SRV Viitoset voi investoida Suomeen ilman osingonjakoa, josta Viro olisi verottanut.

SRV Viitosten tapauksessa verotuksen ajankohta siirtyy myöhemmäksi, joten yritys pystyy investoimaan ilman veroseuraamuksia. Kiinteän toimipaikan veron SRV Viitoset maksaa Suomeen.

– Jos yrityksellä on toimintaa useissa EU-maissa, niin tietysti se organisoi toiminnan niin kuin on järkevintä. Ihan varmasti yritykset rupeavat pohtimaan, miten Suomen sisäinen järjestelmä verottaa yhtiöiden välistä osingonjakoa ja tulee ketjuverotusta, Pasanen toteaa.

Ketjuverotus tarkoittaa sitä, että osinkoa verotetaan useissa eri vaiheissa. Se vaikeuttaa sijoittamista suomalaisyhtiöihin ja osakesijoituksia aletaan suunnata ulkomaisiin yhtiöihin sijoittaviin sijoitusrahastoihin, jotka eivät maksa veroa osingoista.

– Yhtiöveron hyvitysjärjestelmä on aina poistanut verorasituksen. Osakeyhtiöiden väliset osingonjaot pitäisi säätää verovapaiksi, jotta toiminta olisi mielekästä tulevaisuudessa, Pasanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    7. 7

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Peugeotin ja Citroenin toimitusjohtaja: Opel tarvitsee apua

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää