Valikko

Fortum ei luovu Norjasta

Juha Laaksonen: Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu

Fortum ei ole lyönyt hanskoja naulaan Norjan osalta, vaikka norjalaisen sähköyhtiön Hafslundin kauppa kaatuikin Oslon kunnallispoliitikkojen vastustukseen.

Fortumin talousjohtaja Juha Laaksonen vakuuttaa, että Norja on edelleen kiinnostava markkina.

– Koska meidän strategiamme on olla johtava pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla, pidämme edelleen Norjan kartalla. Ei se ole mitenkään unohdettu asia.

Fortum näyttää yhä lähtevän siitä, että Hafslund lopulta putoaa kuin kypsä omena Fortumin syliin. Kysymys on vain ajasta.

Useiden arvioiden mukaan Fortum joutuu kärkkymään Hafslundia ainakin seuraavat 3,5 vuotta vähemmistöosakkaana. Tuon verran on aikaa seuraaviin kunnallisvaaleihin ja Oslon valtuuston kokoonpanon mahdolliseen muutokseen.

– Se on jonkun käsitys. Kukaan meistä ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, Laaksonen kuittaa.

Öljystä ei oletekeillä sopimuksia

Fortumilla on periaatteessa öljy kaupantekovälineenä norjalaisten kanssa. Norjalaisanalyytikot ovat sanoneet Fortumin öljytoimintojen kiinnostavan Norjan valtion omistamaa Statoilia.

Laaksonen sanoo, että mitään sopimuksia ei olla tekemässä. Fortum valmistelee öljytoimintojen listaamista pörssiin. Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä eli ensi syksynä öljy-yhtiön pitäisi olla listautumiskunnossa.

– IPO:ssa, kuten on todettu, myydään markkinoille. Silloin kuka tahansa voisi merkitä tai ainakin yrittää merkitä osakkeita. Emme ole syrjineet ketään, mutta mitään muuta diiliä ei sen suhteen ole tekeillä.

Periaatteessa Fortum voi toimeksiantajana vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, ketä Fortumin öljytoimintojen omistajiksi tulee.

Kilpailuesteitäei pitäisi olla

Fortumia on julkisuudessa naitettu yhteen myös norjalaisen Statkraftin kanssa. Kilpailuviranomaiset tosin ovat pitäneet fuusiota mahdottomana.

Laaksosen mukaan Hafslundin lisäksi Fortumilla ei ole ollut muita hankkeita vireillä.

– Nyt täytyy istua alas ja katsoa, miten tästä eteenpäin.

Hafslund-kaupassa Laaksonen ei näe kilpailuesteitä. Hän tosin korostaa, että kilpailuviranomaiset ovat itsenäisiä toimijoita ja tekevät päätöksensä sitten, kun heillä on jotakin päätettävää.

– Mutta Fortum on ennestään Norjassa hyvin pieni toimija. Ja Pohjoismaisilla markkinoilla lisäys Fortumille olisi hyvin pientä. Ei sen pitäisi olla suuri kysymys.

Pohjoismaissa on neljä suurta sähköntoimittajaa, Vattenfall, Fortum, Statkrfat ja Sydkraft eli Eon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää