Valikko

Ericssoninlahjusjupakkapaisuu

Ruotsin talousrikospoliisi sai muutama viikko sitten valmiiksi esitutkintansa Ericssonin epäillystä verotarkastuksen vaikeuttamisesta, mutta Dagens Nyheter -sanomalehden mukaan viranomaiset ovat nyt löytäneet uusia epäilyttäviä tilisiirtoja Ericssonin kirjanpidosta.

Kyse on miljardista kruunusta, jotka on maksettu Ericssonin tytäryhtiölle Itävaltaan.

Rahat eivät kuitenkaan ole menneet suoraan Ruotsista Itävaltaan, vaan ne ovat kiertäneet muun muassa Sveitsin kautta, minkä lisäksi niiden lopullinen määränpää on vielä epäselvä. Tämä on herättänyt rikostutkijoiden huomion.

Sveitsi on keskeinen maa Ericssoniin kohdistuvissa rikostutkimuksissa.

Talousrikospoliisi epäilee Ericssonia verotarkastuksen vaikeuttamisesta, sillä yhtiö on halunnut vähentää verotuksessa 3,3 miljardia kruunua, muttei ole kyennyt selvittämään, mihin rahat on käytetty.

Rahat on maksettu sveitsiläispankki UBS:n tileille, ja Sveitsin valtionsyyttäjä epäilee niiden menneen lahjuksiin. Hän tutkii tätä erillisessä esitutkinnassa.

Rikosepäilyt koskevat vuosia 1998 ja 1999 ja yhdeksää henkilöä. Heidän joukossaan on muun muassa Ericssonin entinen toimitusjohtaja Kurt Hellström, jota uhkaa maksimissaan kahden vuoden vankeusrangaistus.

Analyytikko:Vaikuttaa imagoon

Analyysiyritys Red Eyen teleanalyytikko Urban Ekelund arvioi rikostutkimuksen olevan negatiivinen Ericssonin imagolle.

– On selvää, että tämä näyttää ikävältä ulkoapäin katsottuna. Tämä ei ehkä vaikuta asiakkaaseen, mutta tavaramerkkiin kyllä, hän sanoo Taloussanomille.

Sen sijaan Ekelund ei usko rikostutkinnan vaikuttavan Ericssonin tulokseen lopputuloksesta huolimatta.

– Minusta ei näytä siltä, että osakemarkkinat näkevät tämän rahallisena huolenaiheena.

Syytepäätösloppukesästä

Ruotsalainen rikostutkimus toimitettiin epäillyille toukokuun alkupuolella, ja heillä on vielä muutama viikko aikaa pyytää siihen täydennyksiä. Päätöstä siitä, nostetaanko asiassa syytettä vai ei, odotetaan loppukesästä.

Ennen sitä syyttäjä Lage Carlström ei ole halunnut kommentoida tutkimusta.

Ericsson on samalla linjalla. Yhtiö pitää asiassa matalaa profiilia ja vakuuttaa, etteivät rikosepäilyt ole vaikuttaneet sen imagoon tai liiketoimintaan millään tavalla.

Useimmat epäillyistä eivät enää työskentele Ericssonissa, mutta Dagens Nyheterin mukaan kaksi heistä on vielä yhtiön palkkalistoilla, yksi korkeimmassa johdossa. Ericsson ei myönnä harkinneensa heidän lomauttamistaan tutkinnan ajaksi.

– Meidän kantamme on koko ajan ollut, ettei mitään, mikä ei olisi sallittua, ole tapahtunut, ja se periaate koskee kaikkia työntekijöitä ja aikaisempia työntekijöitä, jotka jollakin tavalla saattaisivat olla sekaantuneita asiaan, Ericssonin tiedottaja Åse Lindskog sanoi Dagens Nyheterille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    10. 10

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää