EMI kavensi tappiotaan

Maailman kolmanneksi suurin levy-yhtiö, brittiläinen EMI Group Plc. teki päättyneellä tilikaudella markkinoiden odotuksia pienemmän tappion. Kustannusten lasku ja elpynyt myynti kohentavat näkymiä jo tänä vuonna.
Maaliskuun loppuun päättyneellä tilikaudella EMI teki 71,6 miljoonan punnan eli 128 miljoonan dollarin nettotappion. Osakekohtainen tappio oli 9,1 penceä.

Analyytikot odottivat EMI:ltä 113 miljoonan punnan nettotappiota, jonka yhtiö siis reilusti alitti.

Vuosi sitten vastaavan aikana EMI teki 232 miljoonan punnan voiton. Osakekohtainen tulos oli tuolloin 29,9 penceä, Bloomberg kirjoittaa.

Päättyneellä jaksolla myynti putosi 2,12 miljardiin puntaan vuoden takaisesta 2,18 miljardista punnasta.

Kuitenkin EMI:n hallituksen puheenjohtaja Eric Nicoli huomauttaa, että ensi kertaa pitkiin aikoihin levybisneksen näkymät osoittavat kasvua, varsinkin maailman suurimmilla musiikkimarkkinoilla Yhdysvalloissa.

Viime vuonna maailman levymarkkinat supistuivat lähes kahdeksan prosenttia 32 miljardiin dollariin. EMI:n Nicoli odottaa tänä vuonna nollakasvua tai pahimmassa tapauksessa neljän prosentin supistumista.

Nicoli uskoo EMI:n myynnin kääntyvän kasvuun viimeistään vuonna 2006.

Kustannuskuuri jatkuu

Kohentuneista näkymistä huolimatta EMI jatkaa kulujen karsimista. Tänä vuonna yhtiö irtisanoo 1 500 työntekijää ja luopuu joka viidennestä artististaan.

EMI varautuu saneerauksella koventuvaan kilpailuun, joka uhkaa varsinkin Sony ja Bertelsmannin BMG:n yhdistymisen kautta. Sonysta ja BMG:stä tulee fuusion jälkeen maailman toiseksi suurin levy-yhtiö. Maailman ykkönen on Universal Music Group.

Emi ja Universal taistelevat kynsin hampain japanilais-saksalaisia fuusiosuunnitelmia vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää