Valikko

Finnpapin kuolemasta seuraa surua sijoittajille

Hyväuskoiset luulivat Suomen paperiteollisuuden myyntiyhdistyksen Finnpapin kuolleen jo viime vuosikymmenen puolivälissä, mutta toissapäivän uutisten perusteella Finnpap on jatkanut kuoleman jälkeistä elämäänsä tuloksekkaasti. Kilpailuviranomaiset aikovat nyt kuitenkin kuopata Finnpapin lopullisesti.

Tarkkaa tietoa paperiyhtiöiden viime vuosien hintayhteistyön kestosta ja laadusta ei ole julkisuuteen herunut, mutta yhtiöiden ydinbisnekset ovat joka tapauksessa olleet ystävyyden, yhteistyön ja avunannon aluetta.

Alkuperäisen Finnpapin sääntöjen mukaan ”saapuvat tilaukset jaetaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti”. Yhteistyö kattoi myös sopimisen käyntiasteista. Investoinneista syntyi herraseurassa välillä riitaakin.

Alkuperäisen Finnpapin perusti suuri joukko pieniä suomalaisia yhtiöitä. Myöhempien aikojen Finnpapissa oli mukana maailmanluokan jättejä. Pohjoismaista yhteistyötäkin esiintyi.

Yleisesti tunnettua on, että suomalaisilla paperijäteillä on maailman parhaat koneet ja insinöörit sekä muutenkin tehokkaasti organisoitu tuotanto. Pelkästään näillä avuilla eivät kuitenkaan ole syntyneet toimialan parhaat tulokset.

Suomalaisyhtiöt omistivat jo vuosituhannen vaihteessa liki kolmanneksen Euroopan paperikapasiteetista. Euroopan markkinoilla tuottajat onnistuivatkin jarruttamaan taantuman alussa paperien hintojen alamäkeä paljon tehokkaammin kuin maailman suurimmilla markkinoilla Amerikassa. Siellä hinnat ja paperiyhtiöiden tulokset syöksyivät syvälle.

Perinteinen markkinasellun ja paperien hintojen kohtalonyhteys näytti Euroopassa jopa kokonaan katkeavan. Vuoden 2001 aluksi paperiyhtiöt onnistuivat neuvottelemaan roimat hinnankorotukset sanomalehti- ja aikakauslehtipapereihin, vaikka sellun hinta oli jo kääntynyt jyrkkään laskuun.

Yhtiöt selittivät tätä historiallista käännettä toimintatapansa muutoksella. Ne kertoivat mieluummin seisottavansa koneita kuin täyttävänsä paperivarastoja, jotka on myöhemmin myytävä alennuksella markkinoille.

Päätökset seisotuksista syntyivät yhtiöiden mukaan yhtiökohtaisen harkinnan tuloksena. Harkinta tosin näytti joka yhtiössä johtavan suunnilleen samaan johtopäätökseen. Vain kassavirtaa kipeästi kaivanneen velkaisen M-realin ajohalut karkasivat ajoittain kilpailijoita kovemmiksi.

Hienopapereiden hintaliuku alkoi kuitenkin myös Euroopassa samaan aikaan kuin sellun.

Hienopapereissa sellun merkitys raaka-aineena on ratkaisevasti suurempi kuin pääosin mekaanisesta massasta valmistettavissa aikakauslehtipapereissa. Hienopaperimarkkinat ovat kuitenkin myös olennaisesti pirstaleisemmat kuin suomalaisjohtoiset painopapereiden markkinat. Monen tuottajan markkinoilla on vaikea saada aikaan toimivaa ja tuottavaa kartellia.

Paperien hintojen muutokset vaikuttavat suoraviivaisesti yhtiöiden tulokseen. Esimerkiksi kymmenen prosenttia aikakauslehtipaperin hinnassa tarkoittaa 310 miljoonaa euroa UPM:n tuloksessa. Tuotannon määrän kymmenesosan muutos heilauttaa tulosta puolet vähemmän.

Taitavimmalta näyttää UPM:n toiminta. Ensin se on nauttinut tuottoisan yhteistyön hedelmistä, sitten se vapautuu uhkaavista kartellisakoista käräyttämällä koko porukan. Kartellin purkautumisen vaikutus markkinahintoihin kirpaisee kyllä UPM:ää yhtä paljon kuin sen entisiä kavereita.

Kartellit ovat markkinataloudessa tietysti ihan väärin. Moraalisesta närkästyksestä toivuttuaan suomalainen osakesijoittaja joutuu nielemään harminsa siitä, että osinkovirtaa ja osakekursseja pönkittänyt tuottoisa hintayhteistyö on nyt ilmeisesti iäksi loppunut.

Suomalaiset sijoittajat omistavat paperiyhtiöiden osakkeita paljon enemmän kuin esimerkiksi ylihintaisesta paperista kärsineiden kustannusyhtiöiden osakkeita. Kahdesti kuolleen Finnpapin haudalle riittää surevia sijoittajia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää