Valikko

Syvällistä laaja-alaisuutta

Vaikka rekrytointi onkin taas piristymässä, arvostettuja ammattilaisia joutuu jatkuvasti työttömiksi saneerausten, fuusioiden ja ties minkä Kiina-ilmiöiden takia. Vuodet mittarissa heikentävät uudelleentyöllistymismahdollisuuksia rajusti. Vaikka ikärasismia esiintyy kaikilla aloilla, sillä on it-alalla aivan erityinen perustansa.

It-työläisen sudenkuoppana on asiantuntijuuden houkutus. Onhan kyseessä suoranainen välttämättömyys: alan tehtävistä ei selviä ellei opiskele ja hallitse tarvittavia tekniikoita riittävän syvällisesti. Ja hoitamalla joutuisasti ja itsevarmasti tehtäviä, joiden todellisesta sisällöstä muilla on vain harmaa aavistus, saa kiitokseksi työtovereiden arvostuksen ja kunnioituksen.

Virtuositeettiin yltää kuitenkin vain keskittymällä olennaiseen, olipa kyse mikrotietokoneiden bios-asetusten mallikohtaisista erityispiirteistä tai johtavien kehitysympäristöjen Web Services –toteutusten detaljeista. Mielenkiinto on rajattava tiukasti niihin menetelmiin ja välineisiin, joita tehtävät vaativat.

Toisaalta menetelmät ja välineet vanhenevat nopeasti. Muutaman vuoden päästä ei välttämättä ole enää olemassa edes ympäristöä, jossa niitä käytettiin, eikä ongelmaa, jota niillä yritettiin ratkaista.

Jos siis haluaa säilyttää asiantuntijastatuksensa, on jatkuvasti uusiuduttava opiskelemalla yhä uusia ympäristöjä, välineitä ja menetelmiä. Moni väsyy tässä kilvassa ja joutaa kehäraakkina syrjään seuraavalla kierroksella. Joka jaksaa etsiä ja oppia, voi säilyttää asemansa (ja palkkatasonsa) organisaatiomyllerryksestä toiseen.

Johtaminenkin on oppimista

Toinen vaihtoehto on hypätä herrahissiin ja edetä uralla, ryhmänjohtajuuden kautta pikkupomoksi ja lopulta johtajaksi. Tällöin joutuu avartamaan maailmaansa ja hajottamaan mielenkiintonsa laajemmalle alueelle kuten asiakkaiden todellisiin tarpeisiin, yrityksen talouteen ja ihmisten johtamiseen. Asiantuntemus madaltuu laajetessaan ja tuntuma tekniseen osaamiseen höltyy.

Kaikki eivät kestä tällaista hyppäystä fakki-idiotismista laaja-alaiseen idiotismiin. Monesta hyvästä asiantuntijasta on tullut keskinkertainen esimies, jonka oppiminen on pysähtynyt. Juuttuipa hänen tiensä keskijohtoon tai etenipä se johtoryhmään, lopputulos on sama. Tarpeeton keskijohto saneerataan ja elinkelvoton yritys kuolee pois.

Asiantuntijan tavoin myös esimiehen on osattava valita uuden tulvasta oikeat opittavat. Laiminlyönnit ja virhevalinnat vievät myös alaiset seuraavassa murroksessa sivuraiteelle.

Vanhan poisoppiminen ja uusien teknologioiden ja virtausten sisäistäminen on it-ammattien varsinainen sisältö ja haaste. Joka tästä pystyy innostumaan vuosikymmenestä toiseen, on menestyjäainesta.

Kirjoittaja on IT-konsultti ja Kwayyis International Oy:n toimitusjohtaja. Sähköposti pertti.hamalainen@kwayyis.fi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää