Jukos varoitti mahdollisesta konkurssista

Venäjän veroviranomaisten ahdistama venäläinen öljy-yhtiö Jukos ilmoitti torstaina yhtiön menevän vararikkoon vuoden loppuun mennessä, jos se joutuu maksamaan Venäjän veroministeriön vaatiman 99,3 miljardin ruplan eli vajaan 3 miljardin euron jälkiverovaateen.

Moskovan välimiesoikeus hyväksyi vaateen ennätysnopeassa, vain kolme päivää kestäneessä oikeuskäsittelyssä, joka herätti kohua Venäjän lakimiespiireissä.

Useiden asiaa Venäjän tiedotusvälineissä kommentoineiden venäläisjuristien mielestä Jukosille ei annettu kunnon mahdollisuutta puolustautua oikeudessa.

Jukosin lakimiehen Sergei Pepeljajevin mukaan veroministeriö sai esittää asiaansa kolme päivää, kun Jukosin puolustukselle annettiin aikaa vain kolme tuntia. Puolustus päästettiin myös tutustumaan laajan jutun papereihin vasta viime tingassa, mutta oikeus ei hyväksynyt puolustuksen pyyntöä jutun käsittelyn siirtämisestä.

Tutkintavankilassa istuvien Jukosin omistajien Mihail Hodorkovskin ja Platon Lebedevin kohtaloon tällä oikeusjutulla ei ole suoraa vaikutusta.

Hodorkovskin oma oikeudenkäynti alkaa sen sijaan Moskovassa tänään. Öljyjätti Jukosin suuromistajaa ja entistä pääjohtajaa syytetään väärinkäytöksistä, jotka kytkeytyvät neuvosto-omaisuuden yksityistämiseen 1990-luvulla.

Jukosin mukaan sen tällä hetkellä käytettävissä olevat varat eivät riitä verovelan maksuun. Yhtiön mukaan sillä on käytettävissä 800 miljoonaa dollaria. Se kertoo voivansa maksaa velasta 60–70 prosenttia vuoden loppuun mennessä.

Jukosin velanmaksua haittaa se, että koko sen omaisuus on asetettu oikeuden päätöksellä velan takeena myynti- ja hukkaamiskieltoon. Yhtiö ei siis pysty ainakaan näillä näkymin hankkimaan lisävaroja myymällä omaisuuttaan, jos veroministeriö ei anna tähän lupaa. Venäjän veroministeriön mukaan sillä on valmisteilla myös uusia verovaateita Jukosille.

Jukosin oikeusjutun päättyminen ylemmissä oikeusasteissa veroministeriön voittoon asettaa vaaraan myös muut venäläiset yhtiöt, jotka ovat käyttäneet Jukosin käyttämiä tapoja vähentää veroja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää