Vivendin osake sai vauhtia ostohuhuista

Ranskalaisen media- ja mobiilyhtiö Vivendi Universalin osakekurssi pompahti neljä prosenttia Euroopan pörssien luppopäivänä maanantaina. Nostetta toivat sijoittajien sitkeästi pyörittämät huhut, joiden mukaan brittiläinen Vofafone on tehnyt tarjouksen koko konsernista.
Maailman suurimman mobiilioperaattorin Vodafonen tarjouksesta kertoi ranskalainen sijoitusjulkaisu Investir. Lehden mukaan Vodafone lähestyi jo kuukausi sitten Ranskan hallitusta Vivendin tiimoilta.

Ranskan valtion aikeet ovat Vodafonelle tärkeät siksi, että Vivendillä on peräti kahden miljardin euron verosaatavat Gallian verottajalta. Vodafone haluaa varmistua, että näin todellakin on, ennen kuin se tekee mahdollisen tarjouksensa ranskalaiskonsernista, Investir kirjoittaa.

Lehden mukaan Vodafone on pannut Vivendin ostotarjoukselle 27 euron osakekohtaisen hinnan. Investir ei paljastanut uutisensa lähteitä.

Joka tapauksessa Vivendin osakkeen kurssi ponkaisi maanantaina enimmillään neljän prosentin nousuun Pariisin pörssissä. Kurssi vakiintui myöhemmin 21,40 euron tasalle.

SFR kiikarissa

Eräs pariisilaisanalyytikko sanoo Reutersille, että vaikka Vodafonen mahdolliseen tarjoukseen pitää suhtautua varauksellisesti, lisäävät Investirin kaltaisen lehden tiedot ilman muuta sijoittajien kiinnostusta Vivendiä kohtaan.

Vodafone on pääjohtajansa Arun Sarinin johdolla jo kauan havitellut Vivendin tärkeintä mobiiliomistusta, ranskalaisoperaattori SFR:ää. Vodafonella on jo vähemmistöosuus yhtiössä.

Vivendi ja Ranskan valtiovarainministeriö eivät ole kommentoineet Investirin tietoja.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää