Valikko

Valtio myy Sammon pieninä paloina markkinoille

Valtion Sampo-omistuksen myynnistä ei ole luvassa sellaista jymyuutista isoine rakennejärjestelyineen kuin julkisuudessa on tähän asti odotettu. Valtio on nimittäin todennäköisesti myymässä Sampo-omistuksensa pieniä paloina markkinoille eikä yhtenä pottina osana isoa omistusjärjestelyä.

Näin on pakko tehdä, koska tiedossa ei kiinnostuneita ostajia eikä siten mitään rakennejärjestelyäkään ainakaan vähään aikaan.

Valtiolle tämä ratkaisu tietää pienempää hintaa.

– Ostajia ei ole. Kyllähän valtio myisi omistuksensa yhtenä pottina, jos joku vain ostaisi, kerrotaan hallituslähteistä.

Myös Sammon sisältä annetaan ymmärtää, että olisi outoa, jos valtio nyt myisi koko Sampo-omistuksensa jollekin yksittäiselle taholle. Sen sijaan siivujen myyminen vähän kerrallaan parantaisi mukavasti osakkeen likviditeettiä.

Markkinoillakin uskotaan jo, että kaavailut suuremmista omistusjärjestelyistä Sammon ympärillä ovat tältä erää romuttuneet ja että valtio purkaa Sampo-omistustaan myymällä vähitellen pikkupotteja etupäässä kansainvälisille suursijoittajille.

Merkkinä tästä pidetään sitä, että valtio myi maaliskuussa jo kahdeksan prosentin osuuden omistuksestaan työeläkeyhtiö Varmalle, joka osti Sampoa turvatakseen jakelutiensä Ifin ja joka näillä näkymin ei ole ostamassa lisää Sampoa. Ei, vaikka riskikeskittymänä Sampo-If-omistus ei olekaan sille sijoitusjohtaja Jorma Leinosen mukaan vielä liian suuri.

– Jos rakennejärjestelyjä olisi ollut näköpiirissä, niin valtio tuskin olisi myynyt siivua Varmalle, arvioi analyytikko Bengt Dahlström Conventumista.

Hänen mukaansa valtio ehkä näkee, että todennäköisyys löytää Sammolle rakennejärjestely on pienentynyt If-kaupan myötä.

Ainakin se on supistanut ostajajoukkoa entisestään – vahinkovakuutusyhtiö sopii sen verran huonosti monen finanssijätin strategiaan. Myös valtio vierastaa vahinkovakuutusyhtiön omistamista ja on siksi hanakampi myymään omistuksensa, arvioi valtiovarainministeri Antti Kalliomäki pari viikkoa sitten julkisuudessa.

Sammon varatoimitusjohtaja Mika Ihamuotila moitiskeli viime viikolla Pankkiyhdistyksen seminaarissa pankki- ja vakuutusalan yhtiöitä myöhäisestä heräämisestä rakennejärjestelyihin. Niihin ryhdytään jälleen kerran vasta nyt kun hinnat ovat jo nousseet. Hän sen varmaan tietääkin.

Todellisia potentiaaleja ostajia on koko ajan ollut oikeastaan vain yksi eli Föreningssparbanken, jonka strategiaan Sampo olisi laajan konttoriverkkonsa ansiosta sopinut mainiosti. FSB on myös ilmoittanut haluavansa kasvaa Suomessa. Siihen sen nykyinen neljänneksen omistusosuus Aktiassa ei ole johdon mukaan ollut tyydyttävä ratkaisu.

Ruotsalaisten markkinatietojen mukaan FSB:n ja Sammon neuvottelut kaatuivat kuitenkin viime vuoden lopulla Sammon liian kovaan hintaan.

Handelsbankenilla ei puolestaan olisi varaa koko Sammon ostamiseen ja pankin irrottaminen henkivakuutusyhtiöstä ei olisi viisasta jakeluverkoston takia.

SEB:llä on kylläkin samanlainen pitkäaikaissäästämiseen pohjaava strategia kuin Sammollakin, mutta sen katse on kauempana. Se on jo lähtenyt Saksaan ja halajaa nyt Tanskaan. Suomessa se on pysyttäytynyt yrityspankkina.

Parhaimmat synergiahyödyt löytyisivät tietysti fuusiosta suomalaispankin kanssa, se tiedetään Sammossakin, mutta kilpailusyistä ajatuskin sellaisesta olisi mahdoton.

Se, että valtio mainosti jälleen myyntihalujaan toissaviikolla ei välttämättä ollut viisasta, jollei se aio toimia pian. Vaikka Kalliomäki joidenkin mukaan yrittää näin puhua kurssia ylös, niin Dahlströmin mukaan tieto tulevista osakemyynneistä voi päin vastoin laskea kurssia.

Liian pitkä odottaminen ei Dahlströmin mukaan tiedäkään hyvää osakekurssille, kun kaikki tietävät osakkeiden olevan myynnissä. Valtion pitäisi toimia yllättävästi ja nopeasti.

– Jos markkina pysyy edes nykytasolla tai jopa paranee, niin olisi outoa jos valtio ei tänä vuonna vähentäisi Sampo-omistuksiaan näiden julkisuuteen annettujen kommenttien jälkeen, Dahlström ennakoi.

Sammon kurssinäkymät ovat lyhyellä aikavälillä varsin vakaat, mutta riippuvaiset osake- ja korkomarkkinoiden kehityksestä. Loppuvuonna korkojen nousu voi syödä tulosta, joten aikailu tuskin kasvattaa kasvattaa valtion luvassa olevaa pottia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    8. 8

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    9. 9

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää