Valikko

Kölnissä puidaan päästökauppaa

Kölnissä järjestetään ensi viikolla maailman ensimmäiset päästökauppamessut. Maailmanpankin ja päästökauppaa käyvien yritysten järjestön IETA:n organisoima Carbon Expo oheiskongresseineen on avoinna keskiviikosta perjantaihin.

Tapahtuman massiivisin osa on kongressi, jossa on tarkoitus vaihtaa tähänastista tietoa ja kokemuksia päästökaupasta eri puolilla maailmaa.

Avauspäivän ohjelmassa on katsaus päästökaupan tämän hetken tilanteeseen koko maailmassa ja kansainvälisten asiantuntijoiden ennusteita markkinoiden kehityksestä kahden–kolmen seuraavan vuoden aikana.

Maailmanpankin mukaan päästökauppaa käydään nyt 35 maassa noin 350 miljoonan dollarin arvosta vuodessa. Vuosikymmenen lopulla alan markkinoiden uskotaan olevan jo kymmenen miljardin dollarin arvoiset.

Koulutuksellaon suuri rooli

Tiedon tarve päästökaupasta on tällä hetkellä suuri, ja niinpä torstai ja perjantai onkin varattu yksityiskohtaisemmille teemoille. Yhteensä 50:ssä tunnin mittaisessa koulutustilaisuudessa paneudutaan esimerkiksi rahoitukseen, juridisiin kiemuroihin, riskinhallintaan ja sopimuskäytäntöihin.

Omista alkuvaiheen kokemuksistaan ja valmisteluistaan on kertomassa runsas joukko eri maiden ja yritysten edustajia.

Itse messuilla on esillä yhtäältä päästöjä vähentävää teknologiaa, konsultteja sekä muita asiantuntijoita. Toisaalta niillä esittäytyvät kehittyvät maat, joiden projekteihin teollisuusmaat voivat osallistua teknologiaviennin tai päästöoikeuksien oston muodossa. Hankkeitaan esittelevät muun muassa Brasilia, Marokko, Uganda, Intia, Puola ja T?ekki.

Kolmen päivän osallistuminen messuille ja kongressiin lounaan ja kahvin kera maksaa 980 euroa, kehittyvien maiden edustajille puolet vähemmän.

Lisätietoa: www.carbonexpo.com

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    5. 5

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää